Sähkö kallistunut rajusti - ja pahempaa on vain luvassa

Sähkön hinta on noussut tasaisesti viime vuoden marraskuusta lähtien. Vaasan yliopiston tutkimusyksikön VaasaEMG:n mukaan sähköyhtiöiden tarjoushinnat ovat kallistuneet lähes 14 prosenttia.

Samalla hintaerot energiayhtiöiden välillä ovat jälleen kasvussa. Kilpailuttamalla yhtiöitä esimerkiksi sähkölämmitteisen omakotitalon asukas voi säästää sähkölaskussaan yli 300 euroa vuodessa.

Yksi syy jatkuvaan hinnan nousuun on viime talven kylmyys. Monet energiayhtiöt tekivät muutamassa päivässä valtavia tappioita, kun paukkupakkaset ja Ruotsin ydinvoimaloiden seisokit nostivat sähkön hinnan Pohjoismaisessa pörssissä taivaisiin. Nyt nuo hintapiikit valuvat kuluttajien maksettavaksi.

- Viime talvena koettiin aivan järjettömiä hintapiikkejä sähkömarkkinoilla. Energiayhtiöiden, varsinkin aliomavaraisten yhtiöiden, jotka ovat riippuvaisia markkinasähköstä, on pakko suojautua jollain tavalla tälläisiä tilanteita vastaan, sanoo Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto.

Kaikki yhtiöt eivät nosta sähkön hintaa yhtä hurjasti. VaasaEMG:n vertailussa halvimpia ovat yleensä pienet, kunnalliset yhtiöt. Tällä kertaa halvin oli norjalaislähtöinen Kraft & Kultur ja seuraavina ovat Korpelan Voima, Vapo Oy, Porvoon Energia ja Keravan Energia, kun vertaillaan tyypillisen omakotitalon (18 000 kWh/vuosi) sähkölaskua.

Suurista yhtiöistä tässä vertailussa Fortum oli kalliimpi kuin Vattenfall tai Helsingin Energia.

Suurten sähkönostajien edunvalvoja Suomen Elfi pelkää, että sähkölasku kasvaa edelleen. Vesivarastot ovat pienemmät kuin vuosi sitten, sähkön kulutus on kasvussa teollisuuden elpyessä ja Ruotsin ydinvoimatuotannossa on edelleen huoltoseisokkeja.

Lisäksi ensi vuoden alussa hallitus korottaa reippaasti sähköveroa. Suomen Elfin toimitusjohtaja Antti Koskelainen esittää, että sähköveron korotus porrastettaisiin useammalle vuodelle aivan kuten maakaasuverolle tehtiin.

- Tällä hetkellä Keski-Eurooppaan nähden meillä on noin kymmenen prosenttia edullisempi sähkön hinta teollisuusasiakkaille. Nyt tämä sähköveron korotus leikkaa meiltä sen edun käytännössä pois, Koskelainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat