Sadoista muutossa tuoduista autoista maksettu liikaa veroa

Tulli joutuu nyt oikaisemaan vuosina 1999-2002 tehtyjä verotuspäätöksiä. Palautettvat summat ovat keskimäärin muutamia tuhansia euroja.

Ulkomailta muuton mukana tuoduista autoista on maksettu liikaa veroja. Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreen ratkaisun mukaan Suomen verotus on syrjinyt satoja, jotka ovat tuoneet auton EU:n ulkopuolelta.

Tulli joutuu nyt oikaisemaan vuosina 1999-2002 tehtyjä verotuspäätöksiä. Autojen tuojille palautettavat summat ovat keskimäärin muutamia tuhansia euroja auton arvosta riippuen.

EU:n ulkopuolelta ajoneuvoja tuoneiden ja niistä veroja maksaneiden pitää ilmoittautua tulliin, jotta verotuspäätös käsitellään uudelleen.Tulli pyrkii tekemään oikaisut pikaisesti mutta ennustaa, että käsittely saattaa ruuhkautua.

KHO:n ratkaisu koskee vuosina 1999-2002 EU:n ulkopuolelta tuotuja autoja. Tulli sovelsi tuolloin käytäntöä, joka saattoi lopulta johtaa korkeampaan verotukseen kuin EU:sta tuodussa autossa. Nyt KHO katsoo, että autoja olisi pitänyt verottaa samalla kaavalla riippumatta siitä, mistä ne ovat lähtöisin.

Tullihallituksen johtajan Reijo Virtasen mukaan KHO:n päätöksen perusteella tehtävien korjausten jälkeen osa välttyy veroilta kokonaan. Osalle taas jää vielä jonkin verran maksettavaa.

Autoliiton hallituksen puheenjohtaja Risto Tuori arvioi, että veroa joutuvat maksamaan lopulta vain ne, jotka ovat tuoneet yli 50 000 euron arvoisia autoja.

Autoverolaki uudistui 2003

Suomen autoverolaki uudistui toukokuussa 2003. Uusi laki määrättiin ulottuvaksi vuonna 1999 tai sitä myöhemmin tehtyihin verotuspäätöksiin.

Autoliiton mukaan muuttoautoja koskevan sekavan verotuskäytännön syynä oli lain voimaantulosäännökseen jäänyt momentti. Liitto esitti valtiovarainministeriölle jo viime vuonna, että momentti kumottaisiin.

- Säännös pitäisi viimeistään nyt poistaa lakitekstistä, kun KHO:n ratkaisukin osoittaa sen soveltamiskelvottomaksi, Tuori sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat