Sadekuurojen aikana naapuri voi säilyä kuivana

Tänä kesänä vaihteleva ja epävakainen sää on tullut kaikille tutuksi. Aurinko paistaa ja hetki myöhemmin voikin tulla vettä.

Meteorologit ovatkin kesän ennusteissaan törmänneet lähes jokainen päivä sadekuuroihin jossain päin Suomea. Sadekuurot ovat erilainen sääilmiö kuin rintamasateet. Sadekuurot ovat pienialaisia ja paikallisia ilmiöitä, joita on vaikea ennustaa.

– Sadekuurojen tarkkaa esiintymistä, ja sateen määrää, on mahdotonta ennustaa ennen kuin ne ovat syntyneet. Tämän jälkeen kuuron liikettä ja voimakkuutta voi seurata tutkan avulla, MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela toteaa.

Sadekuuroille on tyypillistä suuretkin alueelliset vaihtelut. Rankimman sateen alue voi olla siis hyvin pieni.

– Muutama pisara voi tulla kotipihalla ja kilometrin päässä se koko saavillinen vettä kerralla, parin kilometrin päässä ei välttämättä sada koko päivänä, Jokela antaa esimerkin.

Jos tuntuu siltä, että tämä kesä on ollut yhtä sadetta, ei ole kokonaan väärässä. Jokelan mukaan kesä on ollut Suomessa tavallista sateisempi ja viileämpi.

– Suomen yli on kulkenut jatkuvasti matalapaineita, jotka tuovat sateita. Yläilmakehässä on virtaukset ollut sellaisia, että täällä Pohjois-Euroopassa ja Keski-Euroopassa on vallinnut länsivirtaus, jonka mukana on tullut Atlantilta kosteaa ja viileää ilmaa.

Paperisilppua maahan

Rintamassa kulkevat sade-alueet kulkevat säärintaman suuntaisesti. Sadekuurot näkyvät sadetutkassa hajanaisina pisteinä.

– Sadekuurot näyttävät samalta kun heittäisi paperisilppua maahan. Joskus ennusteissa näkyy toki sadekuuronauhoja, jolloin sateita tulee pienellä alueella yhtenäisemmin. Sadekuuro menee kuitenkin ohi tyypillisesti yleensä puolessa tunnissa, kertoo Jokela.

Sääsymboli, missä on esimerkiksi aurinko, pilvi ja sadepisara, ei suinkaan välttämättä tarkoita pelkästään vesisadetta.

– Sadetta ei tule 100 prosentin todennäköisyydellä kuurosateista puhuttaessa, vaan pikemminkin 40–100 prosentin todennäköisyydellä. Kuurosateet eivät siis tarkoita yhtämittaista sadepäivää. Sadekuuron jälkeen on taas poutaa, Aleksi Jokela kuvailee tilannetta.

Meteorologit seuraavat työssään erilaisia tietokonemallinnuksia. Yleensä tietokonemallinnukset säästä ovat yhteneväisiä ainakin lähipäivien ennusteissa. Joskus malleilla voi olla suuriakin eroja lähipäivien ennusteissa.

– Meteorologin tehtäväksi jää päättää, mikä malleista on eniten oikeassa, Jokela muotoilee.

Pekka Pouta kertoo sadekuurojen ennustamisesta:

Aleksi Jokela kertoo sadekuurojen synnystä:

Lue myös:

    Uusimmat