Sade palomiesten avuksi Australiassa

Sade toi tänään helpotusta Australian itäosassa jo parin viikon ajan riehuneisiin maastopaloihin. Öiset rankkasateet näyttivät sammuttaneen useita suuria paloja.

Palomiehet varoittivat kuitenkin, ettei liialliseen tyytyväisyyteen ollut vielä Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa aihetta. Metsäpalot raivosivat tänään edelleen Sydneyn eteläpuolisen rannikon lomakaupunkien tuntumassa, ja palomiehet varoittivat myös maanalaisista paloista.

Palolaitoksen edustajan Phil Koperbergin mukaan metsäpaloille on tyypillistä, että myös isojen puiden juuret ovat tulessa maan sisällä. Näihin paloihin 30-40 millimetrin sateilla ei vielä ole suurta vaikutusta, hän huomautti. Paras tilanne näytti tänään olevan Sydneyn länsipuolella sijaitsevalla Blue Mountainsin alueella, missä ryöppysi vettä yli 40 millimetriä. Siellä palot olivat jo käytännössä sammuksissa.

Sydneyn eteläpuolella lähellä Sussex Inletiä 700 ihmistä joutui jättämään kotinsa, kun voimakkaat tuulet näyttivät tuovan maastopalot uhkaavan lähelle heidän kotejaan. Yksi sammutustöihin osallistunut pienkone syöksyi tuulisessa säässä maahan, mutta lentäjä selvisi turmasta suuremmitta vammoitta. Yli puolen Australiaa koettelevista paloista uskotaan olevan tahallaan sytytettyjä. Palojen takia on pidätetty 26 ihmistä, joista suurin osa on 9-16-vuotiaita poikia.

(STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat