Saddamin varapresidentti hirteen USA:n hyökkäyksen vuosipäivänä

Irakin sodan alkamisesta tulee tänään kuluneeksi neljä vuotta. Valtaosa irakilaisista on sitä mieltä, että ulkomaiset joukot heikentävät maan turvallisuutta.

Irakin entinen varapresidentti Taha Jassin Ramadan on hirtetty varhain tänään, Yhdysvaltojen Irakiin suuntautuneen hyökkäyksen neljäntenä vuosipäivänä. Ramadan haudattiin Saddam Husseinin kotikylään lähelle tämän hautapaikkaa.

Ramadan on kolmas Saddam Husseinin läheinen avustaja, joka on teloitettu sen jälkeen kun Saddam itse hirtettiin joulukuussa. Teloitetut olivat tuomion mukaan syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan tappaessaan lähes 150 ihmistä 1980-luvulla.

Teloitukset eivät ole mitenkään vähentäneet väkivaltaisuuksia, joiden kourissa Irak on kamppaillut vuodesta 2003 lähtien. Monet Irakissa uskovat päinvastoin kuolemantuomioiden kiihdyttäneen entisestään väkivaltaisuuksia.

Aiemmat teloitukset ovat herättäneet vastalauseita. Näin kävi etenkin, kun selvisi, että teloittajat pilkkasivat Saddamia. Erityisen kammottava oli Saddamin velipuolen Barzan Ibrahim al-Tikritin teloitus: hänen päänsä irtosi kun hän ruumiinsa putosi alas hirttoluukusta.

Nyt teloitus sujui viranomaisten mukaan välikohtauksitta. - Teloitus sujui juoheasti ja rikkeittä, sanoi Irakin pääministerin Nuri al-Malikin avustaja Bassem Ridha.

Väkivaltaisuudet jatkuvat

Irakin shiiahallitus syyttää jatkuvista väkivaltaisuuksista ennen muuta Saddamin kannattajia, joista valtaosa oli sunneja.

Väkivaltaisuudet jatkuivat Bagdadissa tänäänkin huolimatta amerikkalaisten ja irakilaisten joukkojen turvallisuusoperaatiosta pääkaupungissa. Neljä autopommia räjähti eri puolilla kaupunkia, ja niiden uhreina kuoli yhdeksän ihmistä. Eilen kuoli eri puolilla Irakia ainakin 55 ihmistä.

Väkivaltaisuuksissa surmattujen ihmisten määrästä on monenlaisia arvioita. Luku 58 800 on asiantuntijoiden mukaan pikemmin liian alhainen kuin liian suuri. YK arvioi, että Irakista on paennut ulkomaille kaksi miljoonaa ihmistä ja että 1,9 miljoonaa on paennut kotiseudultaan muualle Irakiin.

Irakilaiset syyttävät väkivaltaisuuksista amerikkalaisten johtamia kansainvälisiä joukkoja ja maan omia poliitikkoja, arvioi uutistoimisto AFP, jonka toimittaja oli kysellyt irakilaisten tuntoja sodan vuosipäivän aikaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat