Saddamin oikeudenkäynti tauolle

Saddam sanoi tänään amerikkalaisten valehdelleen Irakin kemiallisista aseista ennen hyökkäystä Irakiin. Oikeudenkäyntiä jatketaan kuukauden kuluttua.

Oikeudenkäynti Irakin syrjäytettyä presidenttiä Saddam Husseinia vastaan on keskeytetty. Tuomioistuimen virkailijoiden mukaan syytteiden käsittelyä jatketaan 24. tammikuuta.

Seuraava istunto on kahdeksas oikeudenkäynnissä, joka alkoi 19. lokakuuta. Käsittely on keskeytetty tähän mennessä neljästi. Saddamia syytetään rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Oikeudenkäynti muuttui tänään kaaokseksi, kun syytettyihin kuuluva Saddamin velipuoli Barzan Tikritivaati, että istunnot televisioidaan kokonaisuudessaan. Nyt televisiolähetys nähtiin 20 minuutin viiveellä, ja monet kiistat oli leikattu pois lähetyksestä. Tikriti uhkasi boikotoida oikeudenkäyntiä, jos syyttäjät jatkavat lähetyksen "sensurointia".

Syyttäjä puolestaan moitti tuomari Rizkar Muhammad Aminia huonosta järjestyksenpidosta ja tarjoutui eroamaan.Sekasorto lisääntyi, kun Amin poisti salista oikeudenpalvelijan. Syytetyt olivat sanoneet tämän uhkailleen heitä.

Aamupäivällä Saddam sanoi amerikkalaisten valehdelleen Irakin kemiallisista aseista ennen hyökkäystä Irakiin.

- Valkoisessa talossa on valehtelijoita. He sanoivat, että Irakilla oli kemiallisia aseita, hän sanoi oikeudenistunnossa.

Saddamin mukaan Yhdysvallat levitti jälleen valheita, kun se eilen torjui hänen syytöksensä kidutuksesta pidätysaikana. Yhdysvallat luonnehti syytöksiä tuoreeltaan "järjettömiksi".

Lue myös:

    Uusimmat