Saddamin oikeudenkäynti keskeytettiin taas

Oikeudenkäyntiä on määrä jatkaa kahden viikon kuluttua. Saddam kertoi, että hän ja muut syytetyt ovat olleet nälkälakossa jo kolme päivää.

Irakin entisen johtajan Saddam Husseinin oikeudenkäynnissä ei juuri edetty tänäänkään. Se keskeytettiin sen jälkeen, kun kolme entistä hallituksen työntekijää oli vastahakoisesti todistanut.

Oikeudenkäyntiä on määrä jatkaa 28. päivä tätä kuuta.

Oikeuden istunto alkoi samalla tavalla kuin edellisetkin, kun mustaan pukuun sonnustautunut Saddam huusi heti oikeussaliin saavuttuaan jo tutuksi käyneitä iskulauseitaan:

- Jumala on suuri! Kauan eläköön arabikansakunta, Saddam karjui ennen kuin istui paikalleen.

Saddam kertoi myös, että hän ja muut syytetyt ovat olleet syömälakossa jo kolme päivää.

Oikeudenkäynti keskeytettiin eilen sen jälkeen, kun se oli muuttunut lähes täydelliseksi farssiksi Saddamin ja hänen velipuolensa, entisen turvallisuuspalvelun johtajan Barzan al-Tikritin loukattua toistuvasti tuomaria ja oikeusistuinta.

Saddamia ja seitsemää muuta syytetään muun muassa kaksi vuosikymmentä sitten tapahtuneesta shiiojen joukkomurhasta.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat