Saddam ei saapunut oikeussaliin

Oikeudenkäyntiä jatkui ilman Saddamin ja neljän muun syytetyn läsnäoloa. Puolustus oli jo ennakkoon vaatinut uuden päätuomarin syrjäyttämistä.

Irakin entisen presidentin Saddam Husseinin oikeudenkäynti jatkui tänään Bagdadissa ilman Saddamia ja neljää muuta syytettyä.

Oikeuden tuomarin Rauf Rashid Abdel Rahmanin mukaan kahdeksasta syytetystä viisi kieltäytyi tulemasta istuntoon. Syytettyjen lisäksi oikeudenkäynnistä puuttuivat myös heidän puolustusasianajajansa. Tuomari jatkoi oikeudenkäyntiä tästä huolimatta, ja oikeus kuuli viittä todistajaa.

Saddamin puolustus haluaisi syrjäyttää oikeudenkäynnin uuden päätuomarin Rahmanin. Asianajaja Khalil Dulaimi sanoi, ettei puolustus aio palata oikeussaliin ennen tuomarinvaihdosta. Aiemmin Saddamin puolustus vaati, että tuomarin on pyydettävä anteeksi uhkaavaa käytöstään.

Edellinen istunto viime sunnuntaina päättyi kaaokseen, kun Saddam ja kaksi muuta vastaajaa kävelivät ulos oikeussalista. Oikeus kokoontuu seuraavan kerran huomenna käsittelemään syytteitä, jotka koskevat 148 shiian joukkomurhaa Dujailin kylässä vuonna 1982 kostona Saddamin murhayrityksestä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat