Sadattuhannet vapaaehtoissotilaat marssivat Irakissa

Sadattuhannet vapaaehtoissotilaat marssivat tänään Irakin pääkaupungissa Bagdadissa vannoen puolustavansa maataan Yhdysvaltain hyökkäykseltä kuolemaan asti. Irakin presidentti Saddam Hussein otti vastaan sotilasparaatin, joka jatkui kaikkiaan kuusi tuntia.

Irak alkoi koota miljoonan hengen vahvuisia vapaaehtoisjoukkoja alkuvuodesta Irakin ja YK:n välille puhjenneen asetarkastuskriisin aikana. Yhdysvaltain hyökkäyksen uhka väistyi helmikuun loppupuolella sen jälkeen kun YK:n pääsihteeri Kofi Annan sai välitettyä kiistaan sovitteluratkaisun. Asetarkastuskiista leimahti jälleen tänään, kun Irakin ulkoministeri Mohammed Saeed al-Sahaf syytti asetarkastusryhmän johtajaa Richard Butleria vääristelystä. Sahafin mukaan YK:n uusi asetarkastuksia koskeva raportti sisältää valheellisia ja perusteettomia tietoja ja sillä on poliittiset tarkoitusperät. Butler sanoo raportissaan, ettei Irakin joukkotuhoaseiden hävittämisessä ole edistytty.

Tämänpäiväisen voimannäytöksen vapaaehtoisiin kuului mm. virkamiehiä, yliopiston opiskelijoita sekä Irakin ja Iranin sodan ja Persianlahden sodan veteraaneja. Mukana oli niin miehiä kuin naisiakin. Saddam Hussein oli määrännyt "jokaisen alueen ja naapuruston" osallistumaan maanlaajuisiin juhlallisuuksiin.
-He ovat siviilejä kaikilta elämänaloilta. He ovat merkki Irakin yhtenäisyydestä, sanoi paraatia valvonut Irakin armeijan eversti. Hän kehotti amerikkalaisia katsomaan, miten korkea moraali irakilaisilla on vielä vuosien pakotteiden jälkeenkin.
-Taistelin Irakin ja Iranin sodassa ja "Kaikkien taistelujen äidissä" (Persianlahden sodassa). Nyt ilmoittauduin jälleen vapaaehtoiseksi puolustamaan maatani, selvitti 36-vuotias virkamies.

Tuhannet linja-autot, joiden kyljessä oli Saddam Husseinin kuva, toivat vapaaehtoisia eri puolilta maata pääkaupunkiin. Yksi paraatia vartioinut sotilas kertoi, että irakilaiset ovat valmiita taistelemaan kuolemaan asti "eikä mikään amerikkalaisten laivasto voi meitä pelottaa". Asetarkastuskriisin aikaan Persianlahdelle lähetetyt amerikkalaiset ja brittiläiset laivasto-osastot ovat yhä alueella. Yhdysvallat ja Britannia ovat uhanneet yhä iskeä Irakiin, jos se estää asetarkastajien työtä.

Lue myös:

    Uusimmat