Sadattuhannet tarvitsevat apua Intian tulva-alueella

Intian viranomaiset kertovat pelastaneensa yli 300 000 ihmistä tulvien tieltä. Biharin osavaltiossa Koillis-Intiassa on loukussa yhä satojatuhansia kyläläisiä.

Tulvat alkoivat, kun monsuunisateet saivat Kosi-joen murtautumaan uomastaan ja muuttamaan reittiään.

Rankkasateet ovat vaikeuttaneet avustustyöntekijöiden työtä ja ruoka-avustusten lentopudotuksia alueelle. Torstaina tulvauhreille pystyttiin jakamaan vain 2 500 ruokapakettia, tuhansien jäädessä ilman.

Alueella on pulaa myös lääkäreistä ja lääkkeistä, ja YK:n lastenjärjestö Unicef onkin varoittanut tarttuvien tautien leviämisen vaarasta. Veden- ja sähkönjakelu alueella on katkaistu ja rautatieliikenne pysäytetty, sillä radat ovat jääneet veden alle.

Evakuointien odotetaan vievän vielä useita päiviä.

-Laajamittainen operaatio jatkuu, kunnes kaikki on saatu pelastettua. Tähän menee kolmesta neljään päivää, arvioi pelastuslaitoksen edustaja tänään.

YK:n lastenjärjestö Unicef varoittaa, että telttaleireissä voi puhjeta epidemioita, ellei oloja saada parannettua.

Tulvat ovat Intian pahimpia 50 vuoteen. Tulvissa on kuollut jo ainakin 57 ihmistä. Lisäksi lähes miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan.

Intian monsuunisateissa on tänä vuonna kuollut jo yli 1 600 ihmistä.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat