Mainos

Sadattuhannet shiiamuslimit marssivat Najafissa

Yhdysvaltain johtaman liittouman marssista Bagdadiin on tänään kulunut tasan neljä vuotta.

Kymmenettuhannet shiiamuslimit ovat osoittaneet mieltään Najafin kaupungissa Etelä-Irakissa. Irakin lippuja kantanut väkijoukko huusi Yhdysvaltain vastaisia iskulauseita ja vaati Yhdysvaltain joukkojen vetäytymistä Irakista.

- Neljä vuotta kestäneen miehityksen aikana poikiamme on tapettu ja naisista tehty leskiä, suri Basrasta Najafiin tullut Ahmed al-Mayahie. - Miehittäjät sanovat, että Irak on vapaa. Mitä vapautta tämä on? Tämä on vain tuhoa. Käskemme Yhdysvaltain joukkoja lähtemään maastamme.

Mielenosoittajat myös polttivat ja talloivat Yhdysvaltain lippuja. Kaupunkiin johtavat tiet ruuhkautuivat, kun lisää mielenosoittajia saapui kaupunkiin päivän mittaan Bagdadista ja eteläisistä shiiakaupungeista. Joidenkin arvioiden mukaan mielenosoittajia oli jopa satojatuhansia.

Mielenosoituksen oli kutsunut koolle radikaali shiiajohtaja Muqtada al-Sadr. Hän kehotti kutsussaan irakilaisia lopettamaan keskinäiset taistelunsa ja vastustamaan yhdessä amerikkalaisia. Viesti näytti menneen perille, sillä shiiojen ja sunnien verisistä yhteenotoista huolimatta myös sunnimuslimien ryhmiä otti osaa Najafin mielenosoitukseen.

- Tämä mielenosoitus on ystävällinen kutsu yhdistää irakilaiset saman asian taakse, ja se asia on amerikkalaismiehityksen lopettaminen, sanoi sunnimuslimi Abdul Qadir al-Daim.

Yhdysvallat suhtautui mielenosoitukseen rauhallisesti, ja kutsui sitä "osoitukseksi demokratian lisääntymisestä Irakissa".

Neljä vuotta Bagdadin valtauksesta

Mielenosoituksen ajankohta ei ollut sattumaa. Tänään tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Yhdysvaltain joukot valtasivat Irakin pääkaupungin Bagdadin ja kaatoivat yhdessä irakilaisten kanssa kaupungin keskustassa seisoneen Saddam Husseinin patsaan.

Vielä tällöin bagdadilaiset juhlivat joukkojen saapumista. Irakilaisten asenteet Yhdysvaltoja kohtaan ovat kuitenkin muuttuneet neljä vuotta jatkuneiden väkivaltaisuuksien aikana.

Shiiajohtaja al-Sadr on vaatinut aikarajan asettamista Yhdysvaltain joukkojen vetäytymiselle Irakista. Vaikka al-Sadria ei nähty mielenosoituksessa, kymmentuhatpäinen väkijoukko oli osoitus shiiajohtajan vaikutusvallasta.

Yhdysvaltoja voimakkaasti vastustava al-Sadr kannattajineen on vahvasti edustettuna myös Irakin istuvassa hallituksessa, jossa heillä on kuusi ministeriä.

Pääkaupungissa Bagdadissa kadut olivat autioita. Autoliikenne oli kokonaan kielletty uusien pommi-iskujen pelossa, ja ihmiset välttivät ulkona liikkumista kaupungin valtauksen vuosipäivänä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.