Sadattuhannet ihmiset tungeksivat Vatikaaniin

Vatikaanin Pietarinaukiolle on tungeksinut heti aamusta satojatuhansia ihmistä seuraamaan kahden edesmenneen paavin pyhimyksiksi julistamista.

Jotkut odottivat yli 12 tuntia Vatikaaniin johtavan pääväylän varrella, että poliisi avasi reitin aukiolle.

– Olemme olleet täällä eilisestä klo 17:stä lähtien, kertoi puolalainen Maria Huszaluk, 19, joka oli matkassa kuusihenkisen perheensä mukana.

Perhe kuten moni muukin puolalainen haluaa olla paikalla, kun puolalaissyntyisestä paavi Johannes Paavali II:sta tulee pyhimys. Toinen uusi pyhimys on vuonna 1963 kuollut italialaissyntyinen paavi Johannes XXII.

Messu Pietarinkirkossa alkaa myöhemmin aamupäivällä.

Johannes Paavali II johti roomalaiskatolista kirkkoa peräti 27 vuoden ajan. Hänen katsotaan vaikuttaneen merkittävästi kommunismin romahtamiseen.

Arvostelijoiden mukaan Johannes Paavali II oli äärivanhoillinen paavi, joka ei ymmärtänyt yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta taistelleita vasemmistolaisia pappeja. Hänen myös väitetään ummistaneen silmänsä lasten seksuaaliselta hyväksikäytöltä kirkossa. Johannes Paavali II kuoli vuonna 2005.

Paavi Johannes XXIII oli puolestaan merkittävä uudistaja. Hänen aloitteestaan koolle kutsuttu Vatikaanin toinen kirkolliskokous muun muassa edisti yhteydenpitoa toisiin kristillisiin kirkkoihin.  

Lue myös:

    Uusimmat