Sadat lapset ovat kuolleet nälkään Kaakkois-Etiopiassa

Lähemmäs 500 ihmistä kuoli maaliskuun aikana nälkään Etiopian kaakkoisosassa, ilmoittivat maan viranomaiset eilen. Suuri osa Etiopiaa riivaavan kuivuuden takia nälkään nääntyneistä oli Goden alueella alle viisi vuotiaita lapsia.

Etiopian nälkä

Eilen julkistetut luvut olivat ensimmäiset Etiopian viranomaisten julkisuuteen antamat tiedot maan ravinnonpuutteen vaikutuksista. Ne koskivat kuolemantapauksia vain Goden alueen kahdessa kaupungissa. Kansainväliset avustusjärjestöt ovat arvioineet Etiopian nälänhädän levinneen kolmen sateettoman vuoden takia useille muillekin alueille maan kaakkoisosassa.

Goden alueen terveysvastaava Sheikh Abdullahi eritteli, että yksistään Denanin alueella olisi ravinnon puutteeseen kuollut viime kuussa 263 ihmistä ja varsinaisessa Goden kaupungissa kuolemantapauksia olisi 206. Kaikkiaan nälänhätä uhkaa 1,3 miljoonan etiopialaisen elämää alueella. Vastaavaa katastrofia ei ole aiemmin Goden alueella tapahtunut, Abdullahi korosti.

Kansainvälistä apua maan nälänhädän voittamiseksi on luvattu muun muassa Kanadasta, joka ilmoitti keskiviikkona suuntaavansa noin 26,5 miljoonaa markkaa hätäapuna Etiopian kuivuusalueille. Yhdysvaltain humanitaarisen avun virasto kiirehti kansainvälisiä avustuksia Etiopian nälkätilanteen hoitamiseen, sillä YK:n Etiopian tarkkailijan mukaan seudun kuivuus voi laajeta vaarantamaan kaikkiaan 18 miljoonan afrikkalaisen ravinnonsaannin. Lisäksi virasto vetosi Etiopiaa ja Eritreaa unohtamaan rajakonfliktinsa, ja keskittymään Kaakkois-Etiopian nälkätilanteen hoitamiseen.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat