Sabiran isää vastaan haetaan lähestymiskieltoa

Eilen Suomeen palautetun Sabira-tytön turvaksi haetaan lähestymiskieltoa. Asianajaja Pasi Nyman kertoo, että vaikka toistaiseksi asianajajan velvollisuudet ovatkin ohi, lähestymiskieltoa haetaan "kun asia on ajankohtainen".

Sabiran isä vapautuu tammikuussa vankilasta, jonne hänet tuomittiin tyttärensä kaappauksen takia. Sabiran isä pääsee vapaaksi istuttuaan kolmivuotisesta tuomiostaan kaksi kolmasosaa. Hän on rikoksen uusija ja hänet on tuomittu aiemmin muun muassa tapon yrityksestä. Nyman toivoo, että prosessi on nyt muutoin lakimiehenä ohi. Kamppailu on ollut raskas kaikille asianosaisille.
-Tietysti ystävänä tulen seuraamaan tilannetta, hän sanoo. Sabiran isä on Suomen kansalainen, joten esimerkiksi karkottaminen ei tule hänen kohdallaan kyseeseen. Lainsäädäntösihteeri Susanna Sarvanto ulkoministeriöstä toteaa, että " jos on tuomio annettu ja on sen istunut, asia on sen jälkeen sovitettu".

Ulkoministeriö uskoi myönteiseen ratkaisuun

Ulkoministeriöstä kiitellään Sabiran tapauksen hoitumista Algeriassa.
-Yhteistyö on mennyt kaiken kaikkiaan oikein hyvin. Tietysti suuren työn on tehnyt myös lapsen paikallinen asianajaja, joka on vienyt prosessit oikeuteen, Sarvanto sanoo.

Hän toivoo, että ulkoministeriön apu on osaltaan auttanut myönteiseen ratkaisuun. Usko myönteiseen ratkaisuun on ollut Sarvannon mukaan koko ajan olemassa. Asiasta vain täytyi päättää Algerian lakien mukaisessa järjestyksessä. Huoltajuus selvisi äidin eduksi heinäkuussa, jolloin Algerian hovioikeus määräsi sen äidille.
-Vaikea tapaus, kaiken kaikkiaan, Sarvanto toteaa. Sabiraa olivat keskiviikkona vastassa Algeriassa tytön äidin lisäksi asianhoitaja Carl-Erik Smedslund ja paikallinen asianajaja. Loput vastaanottajat odottivat Tunisian puolella. Sabira saapui Suomeen torstai-iltana.

Oikeusprosessi Sabiran ympärillä kesti yli puolitoista vuotta. Sabiran isä kaappasi tytön Algeriaan huoltajuuskiistan päätteeksi vuonna 1996.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat