Mainos

Säätyyppi muuttuu – pakkanen heikkenee, lumisateet yleistyvät

Sää lauhtuu viikonloppuna suuressa osassa maata. Lämpötilat palaavat lähelle tavanomaisia tammikuun lukemia.

Aurinkoiset päivät ja kovat pakkaset ovat tältä erää ohi pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Säätyyppi on muuttumassa viime aikoja lauhemmaksi, pilvisemmäksi ja sateisemmaksi, aluksi lännessä ja myöhemmin idässä ja pohjoisessa.

Tuulet ovat jo kääntyneet puhaltamaan pohjoisen sijaan lännestä. Maan keski- ja itäosassa sataa tänään paikoin lunta.

Pilvisyys on viikonlopun aikana melko runsasta lukuun ottamatta Pohjois-Lappia.

– Vaikka sää lauhtuu suurimmassa osassa maata, aivan pohjoisimmassa Lapissa on enimmäkseen selkeää ja pakkanen paukkuu, sanoo MTV3:n meteorologi Visa Salojärvi.

Aivan Pohjois-Lapissa lämpötilat ovat viikonloppuna selkeillä alueilla -20 asteessa. Muualla pohjoisessa lämpötilat ovat pilvisillä alueilla -5…-12 asteessa, selkeillä alueilla on kylmempää. Etelässä ollaan -3…-10 asteessa, maan keskivaiheilla -5…-12 asteessa.

Ajokeli paikoin huono lumisateen ja lauhtumisen takia

Lauantaina yhtenäisimmät lumisateet kulkevat maan pohjoisosassa, sunnuntaina pohjoisen lisäksi myös maan keskivaiheilla. Muuallakin voi viikonlopun aikana sataa vähän lunta. Ajokeli on paikoin huono voimakkaan lauhtumisen ja lumisateiden takia. Tuuli voimistuu sunnuntaita kohti.

Lauhtuminen tarkoittaa paluuta lähelle keskimääräisiä tammikuun lopun lämpötiloja. Viime viikkoina sää on ollut tavanomaista kylmempää.

MTV3:n sääsivustolta löytyvät paikkakuntakohtaiset ennusteet, sadetutka ja tiesää.

Katso perjantaista sunnuntaille ulottuvat alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.