Säätiöt yhä tärkeämpiä kulttuurin ja taiteen rahoittajia

Säätiöiden merkitys kulttuurin ja taiteen rahoittajina on kasvanut 2000-luvulla. Säätiöiden taiteilijoille jakamien apurahojen ja avustusten kokonaissumma on lähes kaksinkertaistunut 2000-luvulla.

Vuonna 2001 tuki oli noin 6,6 miljoonaa euroa, ja vuonna 2005 se oli noussut lähes 11 miljoonaan euroon. Tuen kasvu on kanavoitunut kuva- ja säveltaiteiden ohella myös elokuvataiteeseen ja taideteollisuuteen. Ainoastaan tanssitaiteen taiteilijatuki on vähentynyt jonkin verran.

Taiteen keskustoimikunta on seurannut kahdenkymmenen vuoden ajan yksityisen sektorin - säätiöiden ja yritysten - kulttuurille ja taiteelle osoittamaa rahoitusta. Uusin selvitys osoittaa, että säätiöiden jakama kulttuurin ja taiteen tuki on kasvanut jyrkästi vuoden 1997 jälkeen. Vuoden 2005 kokonaissumma ilman julkista tukea oli reaaliarvoltaan peräti 227 prosenttiyksikköä suurempi kuin 1990-luvun lopulla. Huomattavin kasvu ajoittui vuosien 1997 ja 2001 välille.

Vuonna 2005 kulttuurille ja taiteelle myönnetty kokonaissumma oli noin 22 miljoonaa euroa. Summat eivät sisällä säätiöiden taidehankintoja ja niistä on vähennetty säätiöiden valtiolta ja kunnilta mahdollisesti saama julkinen tuki.

Säätiöiden jakaman kokonaistuen kasvu näkyy lähes kaikilla taiteenaloilla, mutta tuen kohdistuminen on pysynyt ennallaan. Kirjallisuuden, kuva-, näyttämö- ja säveltaiteen yhteenlaskettu osuus oli 74 prosenttia säätiöiden kokonaistuesta taiteille. Näille taiteenaloille kohdistuivat myös huomattavimmat tuen lisäykset vuosien 1997 ja 2001 välillä.

Kulttuurin ja taiteen tukeminen on ollut 2000-luvulla pääosin 5-6 yksityisen, 1900-luvun alkupuolella tai aiemmin perustetun sijoitussäätiön tai säätiöluonteisen yhdistyksen toiminnan varassa. Säätiöiden tuki on kohdistunut samoille taiteenaloille, jotka ovat perinteisesti saaneet pääosan myös elinkeinoelämän sekä valtion ja kuntien tuesta.

Tiedot ilmenevät taiteen keskustoimikunnan selvityksestä "Säätiöiden tuki taiteille 2001 ja 2005".

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat