Säätiö: Kohu ahdistaa Töölön asumisyksikön nuoria

Sininauhasäätiön toiminnanjohtaja Aarne Kiviniemen mukaan julkisuudessa vellonut keskustelu Töölön tukiasunnosta ahdistaa asukkaita.  Monilla asukkailla on mieli muutoinkin hyvin herkkä ja tämäntyyppiset impulssit lisäävät myös riskikäyttäytymisen vaaraa.

– Keskustelu heidän oikeudestaan saada katto pään päälle ja asua Töölössä ei voi olla vaikuttamatta mielenterveyteen. Osa asukkaista on masentunut ja toiset reagoivat häiriökäyttäymisellä, toteaa Kiviniemi.

Sininauhasäätiön palvelujohtaja Maritta Matintalo muistuttaa, että nuoret seuraavat aktiivisesti mediaa ja lukevat nettiä.

"Heidän ihmisoikeuksiensa kyseenalaistaminen ei voi olla vaikuttamatta nuoriin."

– Talossa asuvilla parikymppisillä päihdeongelmaisilla nuorilla on diagnosoitu myös mielenterveysongelmia; osa sairastaa mm. skitsofreniaa tai kaksivaiheista mielialahäiriötä.

– Jotkut nuorista käyvät koulussa ja yrittävät päästä normaaliin elämään kiinni. Nyt kohu kuolemantapauksista ja poliisitehtävistä pahentaa nuorten tilannetta, pamauttaa Matintalo.

Viime päivinä myös useat nuorten omaisista ovat olleet meihin yhteydessä, koska kokevat mediakohun erittäin painostavana ja ovat huolissaan omista nuoristaan ja heidän jaksamisestaan tässä paineessa, kertoo Matintalo huolestuneena.

Sininauhasäätiöläiset vetoavat mediaan ja töölöläisiin, että nuoret jätettäisiin rauhaan. Matintalon mukaan suurin osa häiriöistä on vain normaalia aktiivisten nuorten elämää kuten musiikin soittamista kovalla.

– Helsingin kaupunki on tämän palvelun tilannut Töölöön ja valinnut pääosin asukkaat taloon. Me teemme parhaamme. Asukkaissa on jopa toisen polven asunnottomia, joten asiakasryhmä on äärimmäisen haastava ja vaikea. Täällä kuitenkin kaikilla on oikeus elää talon sääntöjen mukaan omaa elämäänsä kuten kadun toisella puolella olevassa kerrostalossakin, muistuttaa Matintalo.

Keskiviikon 45 minuuttia- ohjelmassa kello 20.05 kuullaan päihdeongelmaisten omia ajatuksia tukiasunnoista.

Lue myös:

    Uusimmat