Saastuneen maan kunnostustöissä tiukat suojatoimet

Helsingin Myllypurossa vanhan kaatopaikan puhdistaminen on edennyt saastuneen maan kaivaustyöhön. Suomen suurimpiin kuuluvalla puhdistustyömaalla riski vanhojen myrkkyjen vapautumisesta on suuri, ja siksi työntekijöiden suojautumisessa on tiukat säännöt.

Suojavarusteet ovat tarpeen, sillä vanhan kaatopaikan puhdistamistyössä ilmaan saattaa vapautua syaanivetyä ja rikkivetyä, jotka voivat olla hengitettynä hengenvaarallisia. Maaperästä on löytynyt myös esimerkiksi syöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä. Helsingin Kaupungin rakennuttajainsinööri Kari Haapaniemi:

- Ennen työmaata käydään veri- ja virtsanäytteet antamassa, ja keskellä työmaata otetaan näytteet ja sitten työmaan loputtua eli seurataan, altistutaanko näille haitta-aineille.

Myllypuron työmaalla on jatkuvasti valvoja, joka mittaa haitallisten kaasujen määrää.

Saastunut maa-alue on eristetty ympäristöstä yli kymmenen metriä korkealla maanalaisella aidalla. Vieressä olevien kerrostalojen asukkaille kaivaustöistä ei Rakennusviraston mukaan ole haittaa. Rakennuttajainsinööri Kari Haapaniemi:

- He voivat siinä töiden ajan asua, mutta heille on tästä tietenkin tiedotettu, että kun kaivetaan lähellä taloja, niin parvekkeella ei saa olla, ja ovet ja ikkunat on oltava kiinni.

Työterveyslaitoksen keväällä tekemässä tutkimuksessa kävi ilmi, että saastuneen maan aiheuttamat terveysriskit otetaan Suomessa melko hyvin huomioon työmailla. Työsuojelutarkastajan mukaan suojautuminen on parantunut viime vuosina.Tarkastaja Timo Pinomäki Uudenmaan työsuojelupiiristä

- Sit jos mennään joitain vuosia taaksepäin niin melkein voi sanoa että joka ikisessä tarkastuksessa oli vähän isompia puutteita, mutta tänä päivänä tilanne on suhteellisen hyvällä mallilla.

Myllypurossa nyt ylös kaivettava saastunut maa sijoitetaan parikymmentä metriä korkeaan eristettyyn kartioon, joka peitetään puhtaalla maalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat