Säässä tapahtuu muutos - lumipyryäkin on luvassa

Lännestä leviää sadealue, jonka etureunalla tulee myös lunta ja räntää. Jäätävät sateetkin ovat mahdollisia, mutta läntisessä Suomessa sataa pääasiassa vettä. 

Nyt lauantaina alkuillasta sadealue on saavuttanut länsirannikon, yön ja huomisen aikana sateet liikkuvat idän suuntaan. 
Lounaasta virtaa lauhaa ilmaa, niin että lounaassa lämpötila kohoaa jopa +10 asteeseen. 

Tuulet voimistuvat lännestä alkaen ja merialueilla tuuli voi käydä myrskylukemissa. 

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä tai aamusta lähtien Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä niiden pohjoispuolella.  Etelämpänä ajokeli on normaali.  

Sunnuntaina aamulla länsiosassa maata tulee vesisateita, mutta Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa sataa pyryttämällä lunta.

– Lunta voi tulla useita senttejä. Satanut lumi sulaa kuitenkin nopeasti pois, sillä lauha ilmavirtaus jatkuu, sanoo MTV:n meteorologi Mette Mannonen

– Lappiin lumi voi jäädä vähän pidemmäksi aikaa, koska siellä mitataan pakkaslukemia.

Päivälämpötila kohoaa sunnuntaina lounaassa lähelle 10 astetta, iltaa kohti vähän nollan yläpuolelle Pohjois-Pohjanmaata myöten, Lapissa on enimmäkseen 0...-3 astetta. 




Lue myös:

    Uusimmat