Saaristomerellä harvinainen pelastusoperaatio: Kadonnutta miestä etsittiin 2 500 neliökilometrin alueelta – löytyi pieneltä saarelta

Utön saaresta veneilemään lähtenyttä miestä etsittiin viime viikolla venepartion, valvontalentokoneen ja meripelastushelikopterin voimin. Viranomaiset kuvailevat operaatiota harvinaiseksi.

Turun meripelastuskeskus sai keskiviikkona klo 16.10 ilmoituksen kadonneesta miehestä, joka oli lähtenyt aamulla veneilemään Utön saaresta eikä ollut palannut.

– Kaverit eivät tienneet mihin hän on mennyt, eikä puhelimeen saanut yhteyttä, niin oli syytä epäillä, että oli sattunut jotain, luutnantti Mika Stormblad Rajavartiolaitokselta kertoo.

Stormbladin mukaan saarelaiset olivat etsineet miestä jo keskipäivästä lähtien ja ottaneet sitten yhteyttä hätäkeskukseen.

Etsintöihin osallistui kaksi venepartiota, valvontalentokone, meripelastushelikopteri ja ajoneuvopartio. Etsintöjä tehtiin 2 500 neliökilometrin alueelta.

– Etsintäalue muodostui suureksi, koska tapahtuman alkutiedot olivat vajavaiset. Kadonneen tutuilla ei ollut mitään tietoa siitä, mihin henkilö oli menossa, etsintöjä johtanut meripelastusjohtaja Kristian Hermansson meripelastuskeskus Turusta sanoo.

Etsintää hankaloitti myös se, että mies oli poistunut saarelta useita tunteja ennen hälytyksen saapumista.

Hermanssonin mukaan oli onni, että valvontalentokone oli toimintavalmiudessa.

– Se oli lähes välttämätön tähän etsintään.

Miestä etsittiin myös maista. Alkutietojen perusteella oli mahdollista, että hän olisi saattanut lähteä kohti Nauvoa, joten saaren satamista etsittiin tuntomerkkeihin sopivaa venettä. Poliisipartio kävi tarkistuskäynnillä myös miehen kotiosoitteessa mantereella.

Lopulta valvontalentokoneesta havaittiin Österskärin saaressa loimuavan nuotion äärellä taskulamppua heiluttava mies. Pintapelastajat laskeutuivat pelastushelikopterilla saareen ja totesivat miehen olevan hyvässä kunnossa.

Mies oli tehnyt nuotion ja oli näin pystynyt kuivattamaan vaatteitaan ja pitämään itseään lämpimänä. Hänet kuljetettiin partioveneellä Nauvoon.

Rajavartiolaitoksen mukaan näin laajat etsintäalueet ovat harvinaisia, sillä lähes aina katoamistapauksissa merellä henkilön suunniteltu kulkureitti on tiedossa. Myös puhelinpaikannusta voidaan usein käyttää etsinnöissä apuna.

Lue myös:

    Uusimmat