Saariaholle Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto

Pohjoismainen musiikkikomitea on päättänyt myöntää vuoden 2000 Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon suomalaiselle säveltäjälle Kaija Saariaholle hänen kamarimusiikkiteoksestaan Lonh.

Palkinto luovutetaan Saariaholle maaliskuussa Kööpenhaminassa pidettävän PN:n konferenssin yhteydessä. Palkinnon suuruus on 350 000 Tanskan kruunua eli noin 280 000 markkaa.

PN:n musiikkipalkinto tuli Suomeen myös kuluvana vuonna. Sen sai kapellimestari Leif Segerstam. Vuodesta 1991 lähtien palkinto on jaettu joka toinen vuosi taiteilijalle ja joka toinen vuosi jollekin teokselle. Musiikkipalkinto on jaettu vuodesta 1965 ja Suomeen se tulee nyt seitsemännen kerran.

Säveltäjä Saariaho on syntynyt vuonna 1952. Hän on asunut vuodesta 1982 lähtien Pariisissa. Hänet tunnetaan nimenomaan elektroakustisen musiikin säveltäjänä. Palkittu kamarimusiikkiteos Lonh sopraanolle ja elektroniikalle on vuodelta 1996.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat