Saaren ryhmä: Työllisyysohjelman seurannasta voisi luopua

Hallituksen työllisyysohjelman seurantaryhmä esittää, että ohjelman seurannasta voitaisiin luopua. Ryhmä arvioi tuoreessa raportissaan, että ohjelmassa sovitut toimet on lähes toteutettu. Sen sijaan reilu vuosi sitten päätetyt lisätoimet työllistämisen edistämiseksi ovat edelleen kesken ja siksi niiden seurantaa on ryhmän mielestä jatkettava.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli tänään seurantaryhmän 11. raporttia. Valtiosihteeri Rauno Saaren johtaman ryhmän tehtävänä on seurata työttömyyden puolittumistavoitteen toteutumista ja raportoida työllisyyden edistämistoimista. Raportin mukaan työttömyys on vuoden 1997 jälkipuoliskolla alentunut tavoiteuran suuntaisesti, mutta työttömyys on yhä tavoitetta korkeammissa lukemissa. Ryhmä huomauttaa, että nuorisotyöttömyys on ohjelman aikana alentunut muuta työttömyyttä nopeammin.

Keskeiseksi ongelmaksi on noussut ikääntyneiden sitkeä työttömyys. Raportin mukaan työllistettäessä ikään perustuva valikoiminen on lisääntynyt. Joulukuussa yli 50-vuotiaita työttömiä oli noin 111 800. Valtioneuvosto päätti vuosien 1996-99 työllisyysohjelmasta lokakuussa 1995.

Ihalainen kiirehtii uutta ohjelmaa

Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) kiirehtii Suomeen uutta työllisyysohjelmaa edellisen jatkoksi. Ihalainen huomauttaa, että Euroopan unionin päätökset velvoittavat panostamaan työllisyyden hoitoon.
-Monivuotisen työllisyysohjelman varassa on paljon myös se, kuinka tehokkaasti EU:n rakennetuet pystytään kohdentamaan työllisyyden edistämiseksi Suomessa, Ihalainen sanoi tänään. Ihalaisen mukaan jäsenmaat ovat vastuussa kansalaisille sitoumuksestaan.
-EU:n uskottavuus ja hyväksyttävyys riippuu ratkaisevasti työllisyyskehityksestä. Ilman työllisyyden ratkaisevaa paranemista myös unionin laajeneminen vaarantuu, Ihalainen arvioi.

Marraskuun ylimääräisessä EU:n huippukokouksessa Luxemburgissa jäsenmaat sopivat laativansa uudet monivuotiset työllisyysohjelmat huhtikuun puoliväliin 1998 mennessä. Talouspoliittinen ministerivaliokunta asetti tammikuussa ministeriöiden välisen työryhmän valmistelemaan työllisyyden hoidon toimintaohjelmaa. Ryhmälle on annettu valmisteluaikaa maaliskuun lopulle.

Sorsan ryhmä valmistelee

Marraskuun ylimääräisessä huippukokouksessa Luxemburgissa Euroopan unionin jäsenmaat sopivat laativansa uudet työllisyysohjelmat huhtikuun puoliväliin 1998 mennessä. Tähän liittyen talouspoliittinen ministerivaliokunta asetti tammikuussa ministeriöiden työryhmän valmistelemaan työllisyyden hoidon toimintaohjelmaa.

Työministeriön kansliapäällikkö Pertti Sorsan vetämällä ryhmällä on valmisteluaikaa maaliskuun lopulle. Valtiosihteeri Saaren mukaan myöhemmin keväällä katsotaan, mitä osia EU:ta varten valmistellusta ohjelmasta voitaisiin soveltaa monivuotiseen työllisyysohjelmaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat