Saarela nostaisi opintotuen tulorajoja

Kulttuuriministeri Tanja Saarelan mukaan opintotuen tulorajojen korotus parantaisi arviolta 15 000 opiskelijan toimeentuloa.

Kulttuuriministeri Tanja Saarela esittää ensi vuoden budjettiin 20 prosentin korotusta opintotuen tulorajoihin. Hän kertoo asiasta keskustan Verkkolehti Apilassa.

Saarelan mukaan korotus parantaisi arviolta 15 000 opiskelijan toimeentuloa. Sen kustannusvaikutus budjetissa olisi noin kuusi miljoonaa euroa. Tulorajoja ei ole tarkistettu vuoden 1998 jälkeen.

Tätä nykyä opiskelija voi tienata jokaista tukikuukautta kohden 505 euroa ja tuetonta kuukautta kohden 1515 euroa ilman, että se vaikuttaa tuen määrään. Liikaa maksetut tuet peritään myöhemmin takaisin.

Saarela puhui tulorajojen korottamisesta jo pari viikkoa sitten Aamulehden haastattelussa, mutta arveli tuolloin, ettei tällä hetkellä ole edellytyksiä saada korotusta budjettiin.

Verkkolehti Apilassa Saarela sanoo tekevänsä esityksen tulorajojen korottamisesta nyt, koska opintotuen kehittämiseen on ilmennyt julkisuudessa tahtoa muidenkin hallituspuolueiden taholta.

- Alkuperäinen ajatukseni oli, että selvitetään vielä, löytyykö asiassa yhteistä säveltä, sanoo Saarela.

Saarelan kommentti on viittaus SDP:n varapuheenjohtajan Pia Viitasen kritiikkiin, jonka mukaan Saarela voisi tehdä itse esityksiä opiskelijoiden aseman parantamisesta, ettei eduskunnan tarvitsisi tehdä hänen töitään.

Viitanen moitti Saarelaa suivaannuttuaan tämän puheista Aamulehdessä. Viitasesta Saarela puhui liian populistisesti opiskelijoiden aseman parantamisesta.

Räsänen: Lapsikorotukset opintotukeen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen taas katsoo, että opiskelijoiden etujen parantaminen pitäisi aloittaa lapsikorotuksista. Huollettavien määrä ei tätä nykyä vaikuta opintotukeen, vaikka se otetaan huomioon työttömyyspäivärahassa.

Räsänen pitää huolestuttavana, että ensisynnyttäjien keski-ikä yliopisto-opiskelijoilla on venymässä reilusti yli 30 vuoden, mikä lisää lapsettomuutta ja lasten saamiseen liittyviä terveysongelmia.

- Kristillisdemokraattien mielestä työn ja perheen yhteensovittamisen rinnalla tulisi puhua opiskelun ja perheen yhteensovittamisesta, sanoo Räsänen.

Kristillisdemokraatit laskevat, että 50 euron lapsikorotus 20 000 opiskelijavanhemmalle maksaisi kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat