Saamelaiskäräjiltä ehdotus kielilaiksi

Saamelaiskäräjät on antanut oikeusministerille ehdotuksensa uudeksi saamen kielilaiksi. Saamelaisille vaaditaan mm. palveluja omalla kielellä.

Saamelaiskäräjät on luovuttanut oikeisministeri Johannes Koskiselle ehdotuksen uudesta saamen kielilaista. Ehdotuksen mukaan suomi ja saame tulisi saattaa yhdenvertaisiksi kieliksi saamelaisten kotiseutualueella.

Helsingissä julkistetun ehdotuksen tavoitteena on, että nykyiseenkin lakiin kirjatut kielelliset oikeudet toteutuisivat myös käytännössä.

Saamelaisten kotiseutualueella kaikilla olisi oikeus valintansa mukaan käyttää joko saamea tai suomea. Käytännössä Utsjoen, Inarin, Enontekiön ja Sodankylän pohjoisosan käsittävällä kotiseutualueella toimivien valtion ja kunnan viranomaisten ja virastojen tulisi huolehtia siitä, että asiakkaita kyetään palvelemaan myös saamen kielellä.

Tämänhetkisen tilanteen suurin puute onkin Saamelaiskäräjien mielestä se, etteivät saamelaiset voi aina asioida kotiseutualueensa virastoissa omalla kielellään. Selvitysten mukaan vain noin 12 prosenttia alueen valtion viranomaisista sekä kuntien ja seurakuntien henkilöstöstä osaa puhua saamea, eikä kaikissa keskeisissäkään virastossa ole välttämättä yhtään saamen kielen taitoista.

Laki koskisi kaikkia Suomessa puhuttavia saamen kieliä, eli pohjoissaamea, kolttasaamea sekä inarinsaamea.
Ehdotus lähtee lausuntokierrokselle ja hallituksen käsittelyyn. Uusi laki astuu voimaan aikaisintaan vuoden 2004 alussa.

Suomessa on runsaat 7000 saamelaista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat