Saako työtön tienata 300 vai 400 euroa? Näin Niinistö vastaa

Työttömien tienestimahdollisuuksien kasvattamisesta on syntynyt sotkua, kun liikkeellä oli kaksi euromäärää, 300 ja 400 euroa.

Hallituksen puolesta ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) uskaltautui tuleen ja vannoi Facebook-päivityksessään, että summa on 300 euroa ja se koskee myös työmarkkinatukea.

Sotkun alkulähde oli hallituksen rakennepäätös, jossa puhuttiin työttömyysturvan suojaosasta eli siitä, kuinka paljon työtön saa ansaita kuussa ilman että etuudet pienenevät. Hallitus ei kirjannut tuohon päätökseen euromäärää.

Rakennepäätöksen seuraavassa kappaleessa puhuttiin 400 euron suojaosasta töitä saaneelle asumistuen piirissä olevalla entiselle työttömälle. Töitä saanut voi puoli vuotta ansaita 400 euroa kuussa ilman että asumistuki pienenee.

300 euron työttömyysturvan suojaosa putkahti julkisuuteen perjantaina työmarkkinajärjestöjen sopimuksessa, mutta siinä puhuttiin vain sovitellusta päivärahasta.

Keskustan Tiilikainen kyseli

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimo Tiilikainen ryhtyi tänään aamulla tiedotteessaan kyselemään, kummasta summasta on kyse, ja mitä työttömiä se oikein koskee.

Asiaa hämmensi ennestään eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.), joka aamupäivällä blogikirjoituksessaan mainosti työttömien voivan tienata 400 euroa kuussa ilman etuuksien menetystä.

Ympäristöministeri Niinistö armahti ministeritoverinsa Facebook-päivityksessään ja syytti sekaannuksesta mediaa.

– Tietenkin hallitus kattaa sen koskemaan myös työmarkkinatukea, jossa kannustinloukut ja tarve ovat suurimmat. Nämä ratkaisut yhdessä ennakkomaksun kanssa (joka purkaa byrokratialoukkuja työttömän verokortin tavoin) olivat vihreiden keskeisiä tavoitteita neuvotteluissa, ja olen hyvin iloinen näistä työttömien työhön hakeutumista ja työn tarjontaa lisäävistä uudistuksista, Niinistö kirjoitti.

Stubbkin poisti iltapäivällä blogistaan virheellisen summan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat