Saako työnantaja puhalluttaa alaisensa?

Yksityisyyden suojaa työpaikoilla on tuoreen tutkimuksen mukaan hankala valvoa lain vaikeaselkoisuuden vuoksi. Valtaosa työpaikoista esimerkiksi puhalluttaa työntekijänsä, vaikka laissa asiasta ei säädetä.

Puhalluttamisesta on vain olemassa tulkinta, jonka mukaan esimies saa puhalluttaa. Nyt oikeusoppineet pohtivat, onko puhallutus sellainen testaus, jonka saisi tehdä vain terveydenhuollon ammattilainen.

MTV:n uutisten haastattelema työoikeuden professori Martti Kairinen Turun yliopistosta toivoo puhallustestin ottamista lakiin, jotta käytännöt työpaikoilla olisivat yhtenäisiä ja tasavertaisia.

Laissa säädellään nyt muun muassa työntekijöiden kameravalvontaa, huumetestausta ja sähköpostin valvontaa. Laki on ollut voimassa kolmisen vuotta.

Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi huumetestauksia tehdään joka viidennellä työpaikalla. Mitä isompi työnantaja on, sitä todennäköisemmin testejä tehdään. Kameravalvonta on selvästi yleisempää yksityisellä puolella ja valtion hommissa kuin kunnan töissä. Kameravalvontaa käyttävistä työnantajista joka kymmenes ilmoitti, ettei siitä ole neuvoteltu työntekijöiden kanssa. Työntekijöistä tätä mieltä oli jopa viidesosa. Kaiken valvonnan keskeinen ongelma onkin se, että sääntöjen mukaisia neuvotteluja työnantajan ja työntekijöiden välillä ei läheskään aina käydä.

Tutkimuksen vastaanottanut työministeri Tarja Cronberg myöntää, että yksityisyyden suojaa koskevat säädökset ovat osin vaikeaselkoisia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat