Saako Sofi Oksanen kirjallisuuden Nobel-palkinnon?

Valitettavasti Sofi Oksanen ei saa kirjallisuuden Nobel-palkintoa, sanovat kirja-alan asiantuntijat. Kukaan ei luonnollisestikaan epäile Sofi Oksasen kirjojen laatua, mutta Oksasta pidetään vielä noviisina. Kysehän on sentään maailman tärkeimmästä kirjallisuuspalkinnosta.

Ura on vielä liian lyhyt?

-Sofi Oksanen on hyvä kirjailija, mutta hänellä ei ole tarpeeksi näytteitä, arvelee Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Stig-Björn Nyberg.

Vaikka Sofi Oksanen on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja, esimerkiksi Europe Book Prize -palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, se ei vielä riitä. Nobelin saantiin vaaditaan yleensä pitkä ura.

-Oksanen ei ole siltikään vielä tarpeeksi tunnettu. Kymmenen vuoden päästä hän voi jo palkinnon saadakin, jos hän tekee siihen saakka korkeatasoisia ja kiinnostavia kirjoja. On ihan selvä, että olen 95-prosenttisesti oikeassa, Nyberg sanoo.

Suomalaiset voivat kuitenkin iloita ainakin siitä, että esimerkiksi Dagens Nyheterin toimittaja Maria Schottenius kohotti Puhdistus-romaanin jo kaksi vuotta sitten Nobel-palkinnon arvoiseksi.

Palkinto menee Euroopan ulkopuolelle?

Oksasta vastaan on sekin, että ruotsalainen kirjailija Tomas Tranströmer sai Nobelin viime vuonna, ja palkinnon arvioidaan tänä vuonna menevän Euroopan ulkopuolelle.

-Virolainen Jaan Kross oli minun ikisuosikkini Nobelin saajaksi, mutta hän ehti kuolla sitä saamatta, pahoittelee Nyberg. -Minun ennustukseni menevät aina pieleen, mutta tänä vuonna veikkaan, että palkinnon saa joko kanadalainen Margaret Atwood, jolle se kuuluisi, tai Joyce Carol Oates USAsta, uskoo Nyberg.

Suomessakin vieraillut Atwood on ollut Nobel-veikkausten kärkisijoilla jo vuosia. Joyce Carol Oates on nyt kansainvälisen vedonlyöntifirma Betssonin ykkössijalla. Unibetin listalla hän on kolmantena kiinalaisen Mo Yan ja japanilaisen Haruki Murakamin jälkeen. Oates on tunnettu esimerkiksi Marilyn Monroesta kertovasta eläytyvästä Blondi-romaanista.

Haruki Murakami on vahvoilla

Vedonlyöntifirma Ladbrokesin listan eniten veikattu on Haruki Murakami, jonka voittaessa pelaaja saisi rahansa kolminkertaisena. Mo Yan on toisena kertoimella 8. Atwoodin kerroin on 50. Sofi Oksasen puolesta veikkaava saisi rahansa takaisin satakertaisena.

Muita eniten veikattuja ovat esimerkiksi muusikko Bob Dylan, hollantilainen Cees Nooteboom, syyrialainen Adonis, eteläkorealainen Ko Un, irlantilainen William Trevor ja albanialainen Ismail Kadare.

Mutta kuten tiedetään, Ruotsin akatemia onnistuu yleensä yllättämään kaikki.

Selviääkö voittaja ensi torstaina?

Tämänvuotisen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkaistaan todennäköisimmin ensi torstaina 11. lokakuuta klo 14 Suomen aikaa. Perinteen mukaisesti kirjallisuuspalkinnon saaja julkistetaan aina nimenomaan torstaina, mutta julkistuspäivä pidetään salassa mahdollisimman pitkään. Näin Ruotsin akatemian jäsenillä on mahdollisuus viikon lisäaikaan ellei yksimielisyyttä synny.

Muiden ehdolla olleiden nimet ja käydyt keskustelut pidetään salassa 50 vuotta.

Nobel-julkistukset alkavat maanantaina. Ensimmäisenä kerrotaan kuka tai ketkä saavat palkinnon, joka menee joko fysiologian tai lääketieteen edustajalle.

Lue tästä www.mtv3.fi/kirjat -sivuston arviot Haruki Murakamin keväällä suomennetusta romaanista Norwegian Wood.

Lue myös:

    Uusimmat