Saakashvilin murskavoitto vahvistui Georgiassa

Georgian parlamenttivaalit on voittanut odotetusti presidentti Mikhail Saakashvilin puolue.

Georgian presidentin Mihail Saakashvilin ja hänen Kansallinen liike/Demokraattinen rintama -liittoumansa murskavoitto Georgian vaaleissa oli varmistumassa, kun maan keskusvaalilautakunta julkaisi ensimmäiset viralliset vaalitulokset.

Kun noin 20 prosenttia äänistä oli laskettu, kirjattiin Saakashvilin puolueen äänisaaliiksi yli 74 prosenttia. Alustavien tulosten perusteella vain yksi 15 muusta puolueesta - Uusi oikeistoryhmittymä - saattaisi ylittää seitsemän prosentin äänikynnyksen.

-Valitettavasti oppositio menestyi hyvin heikosti, mutta sellaista tapahtuu vaaleissa, Saakashvili totesi ensimmäisissä kommenteissaan.

Kansainväliset vaalitarkkailijat eivät löytäneet suurta moitittavaa vaaleissa. Tarkkailijoiden mukaan vaalit "edustavat kiitettävää edistystä suhteessa aiempiin vaaleihin".

Vaaleissa oli jaettavana 150 parlamentin 235 paikasta. Loput 85 paikkaa olivat marraskuun mitätöityjen vaalien perua, eivätkä ne olleet tällä kertaa jaossa.

Tänään näytti siltä, että Saakashvilin puolue saisi kaikki jaossa olleet parlamenttipaikat.

Kapinallisen Adzharian alueen ääniä ei keskusvaalilautakunnan mukaan ollut illalla vielä laskettu, mutta ovensuukyselyjen mukaan on todennäköistä, että aluetta hallitsevan Aslan Abashidzen Uudistuspuolue ei ylitä äänikynnystä.

- Kovasta painostuksesta huolimatta Adzharian äänestäjät tekivät oikean valinnan, Saakashvili sanoi televisiossa.

Adzharia ei tunnusta Tbilisin keskushallintoa ja haluaa pitää tärkeän Batumin öljynvientisataman valvonnassaan.

Saakashvili, 36, nousi valtaan marraskuussa, kun hän johti veretöntä vallankaappausta, jossa syrjäytettiin maan johtaja Eduard Shevardnadze.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat