Saab harkitsee lisätuotantoa Suomeen

Ruotsalainen autonvalmistaja Saab harkitsee kovakattoisen Saab 9-3 -mallin tuotannon aloittamista Uudessakaupungissa syksyllä. Sillä yhtiö varmistaisi kyseisten mallien saannin markkinoille, kun Ruotsissa aloitetaan seuraavan sukupolven Saabien tuotanto.

- Tutkimme sitä vaihtoehtoa, mutta päätöksiä ei ole tehty, tiedotuspäällikkö Christer Nilsson sanoi tänään uutistoimisto TT:lle.

Metso-konserniin kuuluva Valmet Automotive on valmis tuotannon laajennuksiin, mutta myös varatoimitusjohtaja Juhani Suvinen korosti, ettei päätöksiä kovakattoisen mallin valmistuksesta Uudessakaupungissa ole tehty.

- Keskusteluja asiasta on käyty, Suvinen sanoi.

Kovakattoisten Saabien tuotanto olisi hyvä lisä Uuteenkaupunkiin. Tehtaalla valmistetaan jo nyt kyseistä mallia avokattoisena eli Saab Cabrioletia. Sen tuotanto jatkuu edelleen, mutta sitä seuraava avoversio menee valmistettavaksi Itävaltaan. Lisäksi Uudessakaupungissa valmistetaan Saab Viggeneitä ja Porsche Boxtereita.

Kun Saab aloittaa Trollhättanissa seuraavan sukupolven mallien valmistuksen, tehdas ei voi pitää 9-3-mallia enää tuotannossa. Sillä on kuitenkin sen verran paljon kysyntää, että malli haluttaisiin pitää tarjolla ainakin jonkin aikaa.

Saabin aikeista siirtää mallin tuotanto Suomeen kertoi ensimmäisenä ruotsalainen sanomalehti Trollhättans Tidning. Uudenkaupungin tehtaalla valmistetaan 18 000-19 000 autoa vuodessa. Näistä valtaosa on Cabrioleteja.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat