Sää sahaa loppuviikosta – lunta tulee lisää

Saapuuko kevät jo helmikuussa? Pekka Pouta kertoo tuoreen kuukausiennusteen 4:58
Saapuuko kevät jo helmikuussa? Pekka Pouta kertoo tuoreen kuukausiennusteen

Pilvisyys lisääntyy Suomessa keskiviikosta alkaen. Keskiviikkona lännestä alkavat lumisateet, jotka yleistyvät torstain vastaisena yönä jonkin verran myös idässä ja pohjoisessa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila.

Pakkasta ei ole välttämättä keskiviikosta alkaen monta astetta, paitsi itärajalla ja Pohjois-Lapissa, joissa voi olla noin 10–15 pakkasastetta.

– Torstai on pilvinen päivä ja hajanaisia lumisateita tulee, Jylhä-Ollila kertoo.

Perjantaina sää jälleen kylmenee. Viimeistään lauantain vastaisena yönä voi olla taas ohimenevästi poutaisempaa ja kylmempää, kunnes seuraava matalapaine saapuu lauantaina. Viikonloppuna on jälleen vuorossa lauhempaa keliä ja lumisateita.

Pakkasella pysytään toistaiseksi

– Tämä säätyyppi on tosi nopeasti vaihteleva, meteorologi luonnehtii kuluvaa viikkoa.

Hänen mukaansa pientä pakkasta on joka tapauksessa luvassa, eikä vesikelejä odoteta toistaiseksi.

Lounaissaaristossa voi tulla vettä tai räntää, mutta heti mantereen puolella sateet tulevat lumisena, vaikka lämpötila olisikin nollan tuntumassa, Jylhä-Ollila arvelee.

Päivystävä meteorologi luonnehtii säätä tavanomaiseksi ajankohtaan nähden helmikuun alkupäiviin asti. Lisää luntakin on todennäköisesti tulossa. Viisi senttiä voi tulla keskiviikon ja torstain aikana ja viikonloppuna mahdollisesti vielä enemmän, arviolta noin 10–15 senttiä.

– Lumipeite vain vahvistuu ja pakkasella pysytään, Jylhä-Ollila lupailee.

Lue myös:

    Uusimmat