Sää lauhtuu, mutta ei sulata luonnon jäätaidetta

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää lauhtuu lähipäivinä, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että luonnon jäätaide häviäisi. Asko Pääkkönen Nurmeksesta on lähettänyt MTV3:n uutissilmään hienoja kuvia Pielisen jääpeitteestä. Hän kertoo jään olevan nyt viisitoista senttiä paksuudeltaan.

Ilmatieteen laitokselta vakuutetaan, että Pielisen pinnan taide ei häviä ainakaan huomenna, eikä vielä ylihuomennakaan.

- Sää lauhtuu eteläisessä Suomessa kahdestakymmenestä asteesta kymmeneen, mutta ei mennä plussan puolelle kuitenkaan lähipäivinä, sanoo päivystävä meteorologi Eero Ojala.

- Huomenna ja torstaina Itä-Suomessa on asteita -10:stä -15:en, eli Pielisen jää ei ole sulamassa, sanoo Ojala.

Plussan puolelle ei mennä muuta kuin aivan pohjoisimmassa Lapissa.

- Aivan Pohjois-Lapissa on yksi plusaste huomenna ja ylihuomenna, muualla Suomessa asteet vaihtelevat -5:n ja -15:n välillä kahtena seuraavana päivänä, sanoo Ojala.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä jäätutkija Patrick Eriksson kertoo myös meren saaneen jääpeitteen koko Suomen rannikolla. Etelässä ei kuitenkaan jäälle voi vielä mennä. Aivan pohjoisessa jää voi olla paksuimmillaan kaksikymmentä senttimetriä.

- Ilmatieteen laitoksen suositus on, että jään pitää olla kymmenen senttiä ennen kuin sen päälle voi ihminen mennä. Helsinki-Porvoo-Kotka -alueen saaristossa jää on vasta noin viisi senttimetriä. Oulun ja Kemin korkeudella jää on 10-20 senttiä.

Lisää lukijoiden talvikuvia:

Lue myös:

    Uusimmat