Sää kylmenee ja sateet väistyvät

Sää on muuttumassa kylmemmäksi ja kirkkaammaksi. Sateita tulee tänään jo vähemmän kuin eilen. Päivän aikana sateita tulee vain hajanaisesti ympäri Suomen.

– Etelä- ja Keski-Suomessa kuurot ovat heikkoja ja paikallisia. Ne liikkuvat hiljalleen kohti etelää, kertoo meteorologi Miina Manninen.

Pohjois-Suomessa aamu on melko kylmä, mutta kaikki sateet tulevat vetenä. Lapissa lämpötilat ovat kuitenkin lähellä nollaa tai sen alapuolella, joten tien pinnat ovat paikoin jäisiä ja liukkaita.

Päivän aikana tuuli voimistuu ja merialuilla jopa kovaksi yltyvä pohjoisen puoleinen tuuli saa ilman tuntumaan kolealta. Lämpötilat eivät juuri nouse aamun lukemista. Etenkin lännessä ja pohjoisessa sää kirkastuu iltaa kohden.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat