Rytin sellistä ei tule museota

Sotasyyllisenä tuomitun presidentti Risto Rytin sellistä Helsingin Katajanokan vankilassa ei tehdä museota. Museoviraston mielestä huoneen käyttäminen museona johtaisi todennäköisesti "historialliselta uskottavuudeltaan ja samalla myös antikvaariselta kannalta arvioituna epätyydyttävään, ainakin vaikeasti perusteltavaan lopputulokseen".

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö vetoaa museoviraston kantaan vastauksessaan kokoomuksen kansanedustaja Seppo Kanervan eduskuntakyselyyn, jossa tämä toivoi entisen vankisellin museoimista.

Kahdeksan niin kutsuttua sotaan syyllistä sijoitettiin vuoden 1945 lopulla Katajanokan vankilarakennuksen vanhaan osaan. Rakennussiiven ullakko oli juuri muutettu viiden huoneen sairaalaosastoksi. Sen jälkeen huoneissa on tehty useita remontteja, eikä niissä nykyisin näy merkkejä kuuluisien vankien lyhyehköstä viipymisestä. Museoviraston mielestä rakennuksen historiaan liittyvien ulottuvuuksien selvittämiseksi riittää, että jatkossakin voidaan paikantaa se nimenomainen huoneryhmä, johon niin kutsutut sotasyylliset oli sijoitettu.

Niinistön vastauksessa uskotaan, että vankilarakennuksen tulevan omistajan kanssa voidaan sopia esimerkiksi muistotaulusta, joka osoittaisi historiallisten tilojen sijaintia. Mahdollista on myös, että vankilatiloihin tulevassa hotellissa olisi näytteillä asiaan liittyviä valokuvia tai muuta aineistoa.

Valtion kiinteistöjä hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt on vuokraamassa vankilan Tapahtumamarkkinointi Lucifer Oy:lle ja Realpro Oy:lle, joiden yhteistyökumppani Omena Hotellit Oy perustaa hotellin lähinnä sellitiloihin.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat