Ryöstetty taksikuski toipumassa

Helsingin Katajanokalla eilisiltana ryöstetty ja puukotettu taksinkuljettaja on toipumassa.

Tutkinnanjohtaja Seppo Sillanpää Helsingin poliisista kertoo, että kuljettajan tila on vakiintunut ja hän on toipumassa. Eilen leikattu kuljettaja on kuitenkin yhä tehohoidossa.

Taksinkuljettajalla on vakavia vammoja yläkehossaan, erityisesti kaulan alueella.

Poliisi otti eilen nuoren miehen kiinni epäiltynä ryöstöstä. Sillanpään mukaan mies on Venäjän kansalainen. Epäilty venäläisnuorukainen myönsi teon kuulusteluissa pääpiirteittäin. Poliisi esittää häntä vangittavaksi tiistaina.

- Kyllä hän pääpiirteittäin teon on tunnustanut. Paljon on kuitenkin vielä selvitettävää. Jotenkin sekainen hän on ollut. En tiedä, mitä hän on ottanut, sanoi tutkinnanjohtaja Seppo Sillanpää.

Tähän mennessä on selvinnyt, että epäilty mies oli noussut taksin kyytiin noin iltakahdeksalta Katajanokalla. Puolitoistatuntisen ajelun aikana taksi oli käynyt muun muassa Helsinki-Vantaan lentoaseman lähistöllä ja palannut takaisin Katajanokalle. Taksinkuljettaja oli pyytänyt apua venäjän ymmärtämisessä vain hetki ennen puukotusta.

Poliisin koirapartio löysi verisen miehen piilosta ryöstöpaikan läheltä.

Poliisilla oli myöhään illalla menossa mittava operaatio, jossa kymmenkunta Helsingin poliisin yksikköä etsi taksin ryöstänyttä miestä.

Sillanpään mukaan poliisilla on useita silminnäkijöitä, joita yritetään kuulla vielä tänään. Tapausta tutkitaan tällä haavaa törkeänä ryöstönä.

Sillanpää muistuttaa, että taksiryöstöt ovat yhä melko harvinaisia pääkaupunkiseudulla. Takseissa olevat rahamäärät ovat varsin pieniä, kun yhä useammat maksavat matkansa kortilla. Lisäksi turvakameroiden tulo autoihin on vähentänyt rikoksia huomattavasti.

Taksiliiton puheenjohtaja tyrmistynyt puukotuksesta

Taksiliiton puheenjohtaja Krister Olsson pitää eilisiltaista puukotusta kauheana tapauksena.

Olssonin mukaan taksikuskien turvallisuutta parannetaan parhaiten kehittämällä takseissa sijaitsevaa kamerajärjestelmää, mutta turvallisuutta voitaisiin jatkossa parantaa myös koulutuksen avulla.

Tärkeintä on kehittää kuskien kykyä tunnistaa uhkaava asiakas, mutta Olssonin mukaan myös itsepuolustuskoulutuksen antaminen on tulevaisuudessa mahdollista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat