Ryöstäjät yhä karkuteillä Ruotsissa

Ruotsissa on jälleen tehty poikkeuksellisen röyhkeä pankkiryöstö. Ryöstäjät käyttivät räjähteitä pankin sisätiloissa ja ampuivat kohti paikalle hälytettyjä poliiseja.

Ruotsissa on jälleen tehty väkivaltainen pankkiryöstö. Aseistetut miehet ryöstivät illalla Swedbankin konttorin Tingsrydissä Etelä-Ruotsissa.

Kolme aseistettua miestä tunkeutui Swedbankin konttoriin illansuussa juuri kun konttori oli sulkemassa oviaan. Poliisi kuvaa ryöstäjien toimintaa röyhkeäksi.

- Ryöstäjät tunkeutuivat pankkiin etupuolen ikkunan kautta. Pankin sisällä ja myös sen ulkopuolella on ammuskeltu. Ryöstäjillä on automaattiaseet ja heitä on vähintään kolme, kertoo tiedottaja Robert Loeffel Kronobergin poliisista.

Tekijät räjäyttivät pankin holvin ja ampuivat paetessaan kohti paikalle hälytettyjä poliiseja. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.

Poliisi on aloittanut laajan operaation koko Etelä-Ruotsin alueella tekijöiden saamiseksi kiinni. Vähän ennen puoltayötä poliisi löysikin pakoauton, mutta - kuten monissa tapauksissa aiemminkin - ryöstäjät ovat yhä karkuteillä. Ryöstösaaliista ei liioin ole tietoa.

Ryöstöaalto vaivaa Ruotsia

Ruotsissa rahalaitokset eivät viime aikoina ole olleet turvassa. Aseelliset ryöstöt ovat olleet lähes päivittäisiä. Viimeksi eilen Tukholman seudulla ryöstettiin kaksi arvokuljetusta. Vain reilu viikko sitten rajuotteinen postiryöstö sekoitti koko Göteborgin kaupungin. Poliisi on edistynyt postiryöstön tutkinnassa, kolme miestä on vangittu epäiltynä osallisuudesta siihen.

(31.01.2008)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat