Ryhmäseksi radiossa ei kuulu Telehallintokeskukselle

Telehallintokeskus (THK) ei ryhdy toimiin suomalaisen radioaseman kohutun ryhmäseksiohjelman takia. THK katsoo, että tv- ja radiotoiminnasta annettu laki ei tarjoa sille mahdollisuuksia puuttua ohjelmien sisältöön.

THK toteaa lisäksi, että radioyhtiön toimilupa ei rajoita seksuaalissisältöisten ohjelmien lähettämistä. Telehallintokeskus esitti näkemyksensä tänään sen jälkeen, kun se oli saanut radioasema Kiss FM:ltä pyytämänsä selvityksen ja nauhoituksen kohuohjelmasta. Myöskään liikenneministeriö ei aio ryhtyä toimiin asiassa.

-On ensisijaisesti poliisin asia tutkia, onko tässä jotakin, sanoo ministeriön viestintäneuvos Ismo Kosonen. -Ohjelman sisällön rikollisuuden määrittely on poliisin ja oikeusviranomaisten asia - ei toimilupaviranomaisten asia. Kososen mukaan toimilupaviranomainen astuu kuvaan mukaan vain siinä tapauksessa, mikäli poliisin tutkintaprosessi etenee jossakin vaiheessa oikeustuomioon asti.

Ainakin Helsingin keskustan poliisipiiriin on tehty yksi rikosilmoitus seksiohjelmasta. Tuohtuneen kansalaisen jättämässä rikosilmoituksessa vaaditaan rangaistusta "pahennusta aiheuttavasta sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta". -Teemme tapauksesta normaalin esitutkinnan, enkä tässä vaiheessa lähde arvioimaan tutkinnan aikataulua, sanoo rikoskomisario Olli Halme.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat