Ryhmä kapinallisia hyväksyi rauhansopimuksen Darfurissa

Arviolta 300 000 ihmistä on saanut surmansa Darfurissa kolme vuotta jatkuneissa väkivaltaisuuksissa.

Joukko kapinalliskomentajia on kääntynyt kannattamaan Darfurin rauhansopimusta, kertoo Sudanin uutistoimisto SUNA. Ryhmä Oikeus ja tasa-arvo (JEM) -liikkeen komentajia, jotka ovat aiemmin kieltäytyneet allekirjoittamasta sopimusta, kehottaa nyt liikkeen johtajaa Khalil Ibrahimia hyväksymään Afrikan unionin välittämän sopimuksen.

- Sopimus lopettaa Darfurin kansan kärsimyksen. Se on päämäärä, jonka saavuttamiseksi kamppailemme, liikkeen edustaja sanoi SUNA:n mukaan.

Tähän mennessä sopimuksen on allekirjoittanut kapinallisryhmistä vain suurin haara Sudanin vapautusliikkeestä (SLM). SLM:n pienempi haara ei JEM:in tavoin ole hyväksynyt sopimusta. Uutistoimiston tietoja ei ole vielä pystytty vahvistamaan JEM:in edustajilta.

Abujan rauhansopimus allekirjoitettiin viime viikolla Nigeriassa. Se takaa mm. oikeudenmukaisemman vallan- ja varojen jaon sekä kansanäänestyksen Darfurin tulevaisuudesta.

Arviolta 300 000 ihmistä on saanut surmansa Darfurissa kolme vuotta jatkuneissa väkivaltaisuuksissa. Verenvuodatusta ja ryöstelyä on lähtenyt pakoon 2,4 miljoonaa ihmistä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat