Ruusunen radiossa: Matti ei ole antanut minulle anteeksi

Susan Ruususen ja Matti Vanhasen rakkaustarinan jälkimaininkeja on seurattu mediassa kohta kahden vuoden ajan.

Susan Ruusunen, ent.Kuronen, kirjoitti yhdeksän kuukauden seurustelustaan pääministeri Matti Vanhasen kanssa Pääministerin morsian -kirjan. Kirjassa Ruusunen muisteli suhdettaan pääministeriin, mutta tuli samalla loukanneeksi Vanhasen yksityisyyttä.

– Kyllähän näin jälkikäteen ajateltuna koko kirja olisi pitänyt jättää kirjoittamatta. Koko teos oli keskeneräinen. Mutta se oli sinänsä harmiton, kuten Mattikin on julkisuudessa sanonut, Ruusunen kertoi Radio Helsingin haastattelussa.

Ruusunen tunnusti haastattelussa myös sen, että kirjasta noussut kohu harmittaa. Ruususelta myös kysyttiin oliko yllätys, että Matti vei asian oikeuteen asti.

– Jos mä näin jälkikäteen mietin, niin en ole asiasta yhtään yllättynyt. Matti on niin periaatteen ihminen.

Susan Ruusunen on pyytänyt julkisesti anteeksi kirjaansa.

– Matti ei ole reagoinut anteeksipyytämiseeni millään tavalla. Matti on tehnyt valinnan, ettei halua olla mun kanssa missään tekemisissä, Ruusunen paljastaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat