Ruumis löytyi auton tavaratilasta Tampereella

Poliisi on löytänyt miehen ruumiin auton tavaratilasta Tampereella keskiviikkona aamuyöstä. Poliisipartio päätti tarkastaa Länsi-Tampereella ajaneen auton, josta löytyi ruumis.

Taposta epäillään 58-vuotiasta tamperelaismiestä. Hän on myöntänyt kuulusteluissa teon, kertoo poliisi.

Miehen epäillään surmanneen tiistai-iltana 44-vuotiaan tamperelaismiehen keskustassa sijaitsevassa asunnossa. Uhri oli surmattu teräaseella. Käräjäoikeus vangitsi epäillyn tänään todennäköisin syin.

Poliisi tiedotti keskiviikkona henkirikoksesta, mutta oli vaitonainen yksityiskohdista kuten ruumiin löytöpaikasta. Tänään paljastui, että löytö tehtiin auton tavaratilasta. Autossa oli kaksi miestä, jotka otettiin saman tien kiinni.

Tutkinnassa rikoksen tekopaikaksi ilmeni nopeasti keskustan asunto. Poliisi otti sen läheltä samana yönä kiinni kolmannen miehen, jonka epäiltiin osallistuneen rikokseen.

Vangittu mies on toinen autossa olleista. Poliisi ei enää epäile kahta muuta miestä, ja heidät on vapautettu.

Tutkinnassa on selvinnyt, että autossa olleet miehet olivat hävittämässä ruumista. Heitä epäillään hautarauhan rikkomisesta. Epäilyn taustalla ovat vainajan siirtämiseen liittyvät seikat.

Poliisi jatkaa tutkintaa. Esimerkiksi surmateon motiivi ei ole vielä täysin selvillä. Syytteen nostamisen määräaika on 4. syyskuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat