Ruukki Group vaihtaa toimitusjohtajaa

Toimitusjohtaja Markku Kankaala eroaa tehtävästä omasta pyynnöstään, ja yhtiön virkaa tekevänä toimitusjohtajana aloittaa Petri Kanervo.

Markku Kankaalan mukaan eroon ei liity dramatiikkaa. Hän aikoo jatkaa Ruukki Groupin hallituksen jäsenenä ja keskittyä samalla konsernin puutuoteteollisuuteen liittyvän liiketoimintaryhmän rakennejärjestelyjen läpiviemiseen.

-Se on ihan oma henkilökohtainen ratkaisu, Kankaala kertoi eroonsa viitaten.

-Olen tehnyt nyt vuoden työn, jossa saatiin tämä pörssiyhtiö hyvään asentoon, hän jatkoi.

Ruukki Groupin voitto ennen satunnaiseriä oli tammi-kesäkuussa 2,9 miljoonaa euroa, jota Kankaala sanoi pitävänsä hyvänä tuloksena. Vuoden 2003 alkupuoliskolla yhtiö teki vielä tappiota 0,2 miljoonaa euroa. Tänään julkaistusta osavuosikatsauksesta ilmenee, että Ruukki Groupin liikevaihto oli alkuvuonna 34,1 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtajan tehtävissä aloittava 43-vuotias Petri Kanervo on ollut aiemmin erilaisissa johtotehtävissä mm. Kone-yhtiössä ja Comptelissa sekä toiminut viimeisten 13 vuoden ajan yksityisyrittäjänä liikkeenjohdon konsultoinnin, pääomasijoittamisen ja hallitustyöskentelyn parissa. Vuosina 2000-2003 hän toimi Ruukki Groupin hallituksen puheenjohtajana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat