Ruudintuotanto jatkuu Vihtavuoressa valtion avulla

Ruudintuotanto jatkuu Vihtavuoren ruutitehtaalla Laukaassa valtiontakuun turvaamana. Valtioneuvosto on myöntänyt valtiontakuun Eurenco Vihtavuori -yhtiölle. Tavoitteena on varmistaa huoltovarmuuden kannalta tärkeän ruudintuotannon jatkuminen Suomessa.

Valtiontakuulla mahdollistetaan Vihtavuoren siirtyminen uuteen omistukseen. Se varmistaa, että uusi toiminnanharjoittaja ei joudu vastaamaan tehdasalueen vanhojen toimijoiden aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta. Vihtavuoressa Keski-Suomessa on valmistettu ruutia vuodesta 1928.

Ranskalainen Eurenco on halunnut sulkea Vihtavuoren ruutitehtaan kannattavuusongelmien vuoksi. Nammo Lapua on tehnyt aiesopimuksen koko Eurenco Vihtavuoren osakekannan ostamisesta. Kaupan edellytys on ollut, että vanhat ennen vuonna 1998 syntyneet ympäristövastuut eivät jää kummankaan osapuolen vastuulle.

Puolustusministeriö ja Nammo neuvottelevat kiinteästä yhteistyöstä ampumatarvike-alalla.

Valtiontakuu on voimassa niin kauan kuin Eurenco Vihtavuori valmistaa ruutia tai pitää yllä edellytyksiä ruudin valmistamiseen alueella, kuitenkin enintään 20 vuotta.

  

Lue myös:

    Uusimmat