Ruuan päiväysmerkintöjen ero ei selkene kuluttajille

Suomalaiset eivät ymmärrä, mitä eroa on ”Parasta ennen” ja ”viimeinen käyttöpäivä” -merkinnöillä. Jopa 66 prosenttia kuluttajista uskoo, että elintarvikkeita voi syödä viimeisen käyttöpäivän jälkeen, osoittaa elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Tuoreet kasvot -pakkausmerkintäkampanjan seurantatutkimus.

Viime vuoden kestäneen pakkausmerkintäkampanjan teemoja olivat päiväysmerkintöjen erot, koostumus- ja ravintosisältömerkinnät, lisäaineet sekä alkuperämerkinnät. Lisäksi kerrottiin, mikä on oikea viranomainen, jolle valittaa pakkausmerkintöjen puutteista ja muista elintarvikkeita koskevista virheistä.

Ylitarkastaja Tytti Itkonen Evirasta kertoo, että erot kuluttajien tietotasossa ennen ja jälkeen kampanjan ovat olleet kautta linjan muutaman prosenttiyksikön luokkaa.

– Oli yllätys, ettei päiväysmerkintöjen tunteminen ollut parantunut. Tämä asia oli kuitenkin vuoden aikana runsaasti esillä mediassa ja tapahtumissa. Kampanjan verkkosivuilla kävi tuhannesta kahteen tuhanteen uutta kävijää kuukaudessa.

Onko lisäaine tuotteeseen kertyvä aine?

Seurantatutkimuksen mukaan suomalaiset lukevat nyt aiempaa yleisemmin pakkausmerkintöjä. Entistä useammin pakkauksesta etsitään päiväysmerkintöjä, koostumustietoja ja alkuperätietoja.

Lisäaineisiin tiedon lisääntyminen on saanut kuluttajat suhtautumaan hieman myönteisemmin. Yhä useamman suomalaisen mielestä lisäaineet ovat tarkoituksellisesti lisättyjä tutkittuja aineita. Aiempaa harvempi on sitä mieltä, että ne ovat haitallisia elintarvikkeisiin kertyviä aineita.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat