Ruuan ja öljyn kallistuminen hidastaa talouskasvua

Nousevat öljyn ja ruuan hinnat hidastavat koko maailman talouskasvua tänä vuonna, arvioi Maailmanpankki. Järjestö alensi keskiviikkona maailman bruttokansantuotteen kasvuennustettaan 3,2 prosenttiin aiemmasta 3,3:sta.

Nopeimmin talous kasvaa Kiinassa, mutta sielläkin kasvun ennakoidaan hidastuvan viime vuodesta. Maan talouden arvioidaan kasvavan 9,3 prosenttia. Samalla maailman suurimman talouden Yhdysvaltojen kasvu on "paussilla" ja kasvu jää 2,6 prosenttiin. Maan ei silti uskota olevan kaksoistaantumassa.

Euroopassa kasvunäkymiä synkentävät muun muassa velkakriisit. Bkt:n kasvun uskotaan jäävän samalle tasolle kuin viime vuonna eli 1,7 prosenttiin.

Japanin maaliskuisen tsunamikatastrofin ja arabimaailman kuohunnan vaikutukset maailmantalouteen ovat Maailmanpankin mukaan pieniä, vaikka alueelliset vaikutukset ovat olleet merkittäviä.

Ensi vuodeksi talouden kasvun ennustetaan nopeutuvan hieman.

(MTV3 – STT – AFP)

Lue myös:

    Uusimmat