Mainos

Rusi-uutisen toimittaja: Poliisi ei vuotanut tietoa

Presidentin entisen neuvonantajan Alpo Rusin vakoiluepäilystä uutisen tehnyt toimittaja Pekka Lehtinen kertoo, ettei jutun lähde ollut suojelupoliisi.

"Kuulin Alpo Rusiin mahdollisesti kohdistuvasta vakoilututkinnasta helsinkiläisessä kahvilassa. Kertoja (lähde) ei ollut suojelupoliisi eikä muu poliisi.", Lehtinen kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipideosastolla.

Hän sanoo tehneensä vinkin jälkeen normaalia journalistista tiedonhankintaa, mutta uutispäällikkö Hannu Kataja teki lopullisen julkaisupäätöksen vasta Rusin oman haastattelun jälkeen.

"Katajan ja allekirjoittaneen mukaan Rusin oma käyttäytyminen haastattelussa ja aiemmin puhelimessa vahvisti kiistattomasti vakoilututkinnan todenperäisyyden", Lehtinen selittää.

Lehtinen täsmentää, ettei toimituksella ollut jutun julkaisuhetkellä suojelupoliisin vahvistusta epäilylle. Hän myös muistuttaa, että vireillä olevasta esitutkinnasta on käytännössä aina tietoa muillakin kuin poliisiviranomaisilla.

Tekisi saman ratkaisun uudelleen

Nykyään Nelosen uutisten toimittajana työskentelevä Lehtinen toteaa, että tv-uutisilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin julkaista uutinen. Merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa ollut Rusi oli vakavasta rikoksesta epäiltynä.

"Hannu Katajan mukaan hän tekisi vastaavassa tilanteessa edelleen samanlaisen ratkaisun. Päinvastainen päätös olisi ollut yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon pimittämistä."

Lehtinen sanoo kertovansa jutun taustat nyt, koska Rusi-juttua on pidetty perusteluna esitykselle toimittajan lähdesuojan murentamisesta. Poliisin on epäilty vuotavan salassapidettävää tietoa tiedotusvälineille.

"Syyttömyysolettama on tietenkin tärkeä oikeusvaltioperiaate, ja Rusi on kohtalostaan korvauksen saanut. Lähdesuojaan ei kuitenkaan Rusi-tapauksen perusteella saa kajota", Lehtinen painottaa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.