Rusi: Puolueettomuus merkitsee eristäytymistä

Presidentin neuvonantajan Alpo Rusin mielestä puolueettomuus merkitsisi Suomelle tänä päivänä eristäytymispolitiikkaa. Sanomalehti Kalevalle antamassaan haastattelussa Rusi toteaa, että vastakkain tällä hetkellä ovat eristäytymispolitiikka ja yhteisöpolitiikka. Puolueettomuudesta siirrytään yhteisölliseen eurooppalaiseen politiikkaan.

Suomen puolueettomuudelle välttämätön ehto oli "imperiaalinen ja autoritaarinen Venäjä", jotta ei enää ole. Mahdollinen Venäjän kaaoskaan ei pakota puolueettomuuteen, vaan entistä tiiviimpään kansainväliseen yhteistyöhön, sanoo Rusi. Rusi arvostelee Suomen politiikkaa siitä, ettei kylmän sodan päättymiseen varauduttu. Idänkaupan romahdus vei mukanaan 100 000 työpaikkaa, eikä pehmentävää strategiaa ollut.

Presidentti Martti Ahtisaari pyrkii nyt Rusin mukaan korvaamaan 1980-luvun lopun romahdusta vienninedistämismatkoillaan nopean talouskasvun alueelle Kiinaan, Persianlahden alueelle ja Etelä-Amerikkaan. Rusi korostaa kuitenkin, että myös Venäjän kaupan kehittäminen on Suomelle tärkeää. Toiminta uusilla markkina-alueilla ei sinänsä tätä asiaa muuta. Uusi Venäjä on maallemme tässäkin mielessä valtava mahdollisuus.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat