Rusi: Huippukokouksella kannatusta

Presidentin neuvonantaja Alpo Rusi sanoo, että Suomen ajama huippukokous EU:n, Venäjän ja Yhdysvaltain kesken on saanut lisää kannatusta. Rusi kertoo asiasta tämän aamun Etelä-Saimaa -lehdessä.

Rusin mukaan ehdotukseen on palattu yhä useammin muiden kuin Suomen taholta. Hänen mukaansa nyt on tunnustettu, että Euroopan unionin, Venäjän ja Yhdysvaltojen kesken on paljon asioita, joita näiden tulisi tarkastella yhdessä. Mahdollisen huippukokouksen pitopaikkaan Rusi ei ota haastattelussa kantaa.

Presidentti Ahtisaari ehdotti huippukokousta alun perin kolme vuotta sitten Lontoossa. Aloitetta ovat aiemmin tukeneet Kreikka ja Ruotsi. Saksa on ilmaissut kokoukseen kielteisen kantansa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat