Ruplan syöksykierre jatkuu

Venäjän keskuspankki keskeytti jälleen tänään kaiken ruplakaupan, koska ruplan pelättiin syöksyvän kiihtyvään pudotukseen.

-Tämä on houretta, sellaiseksi me sitä sanomme, selitti erään moskovalaisen investointinpankin ekonomisti. -Virallinen kurssi on olemassa, mutta kukaan ei sitä käytä. Tavalliset venäläiset yrittivät tänään kuumeisesti löytää jonkun, joka vaihtaisi heidän rupliaan dollareiksi. Ulkomaiden hallitukset antoivat ymmärtää, ettei niiltä ollut odotettavissa apua Venäjälle ennen kuin maa uudistaa talouttaan.

Ulkomailla pelättiin ruplan syöksyn vetävän pyörteisiinsä myös muiden maiden markkinoita. Venäjän talousmyllerrys olikin osaltaan painamassa osakekursseja alaspäin Aasian markkinoilla. Tokiossa Nikkei-indeksi putosi kolme prosenttia eli alimmilleen lähes kuuteen vuoteen. Kansainväliset rahoituslaitokset vaativat Venäjältä sitoumusta uudistaa maan talous, ennen kuin Venäjälle kanavoidaan lisää lainarahoja.

-Ilman uudistuksia rahaa ei ole tulossa sen enempää kansainvälisiltä laitoksilta kuin Saksaltakaan, julisti Saksan liittokansleri Helmut Kohl. Pääministeri Viktor Tshernomyrdin palasi torstaina Moskovaan Ukrainasta, missä hän keskusteli Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajan Michel Camdessus'n kanssa. Venäjän oman ilmoituksen mukaan tapaamisessa ei ollut keskusteltu uusista lainoista. Venäjän keskuspankki lopetti valuuttakaupan jo muutaman minuutin kuluttua siitä kun kaupankäynti alkoi.

(MTV3-STT-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat