Putin jatkaa maratonpuhettaan – rupla jatkaa alamäkeään

Venäjän ruplan kurssi on heikentynyt presidentti Vladimir Putinin yhä jatkuvan lehdistötapaamisen aikana.

Uutistoimisto Reutersin mukaan markkinoilla on petytty siihen, ettei Putin toistaiseksi ole kertonut uusista konkreettisista toimista Venäjän talouskriisin ratkaisemiseksi.

Kello kahdentoista maissa Suomen aikaa ruplan dollarikurssi oli heikentynyt kolmisen prosenttia ja yhdellä dollarilla sai noin 62 ruplaa. Ruplan kurssi euroa vastaan oli myös parin prosentin laskussa, ja yhdellä eurolla sai Moskovassa 76,50 ruplaa.

Putinin mukaan ruplalla saattavat keinotella ulkomaalaiset, rahastot, venäläisyritykset. Toiminta on osa markkinataloutta. Sen johdosta ei ole suunnitteilla rajoituksia.

Moskovan pörssissä sekä dollarimääräistä kauppaa mittaava RTS-indeksi että ruplamääräinen Micex ovat edelleen noin viiden prosentin nousussa.

Helsingin pörssissä OMXH-indeksi oli kello yhdentoista maissa 1,7 prosentin nousussa, ja myös Venäjään kytköksissä olevat yhtiöt vahvistuivat. Esimerkiksi Nokian Renkaiden ja YIT:n kurssit olivat noin viiden prosentin nousussa.

Dollarilla sai aamulla noin 58 ruplaa ja eurolla noin 72 ruplaa. Silloin vahvistumisen taustalla olivat öljynhinnan nousu ja Venäjän keskuspankin toimet tilanteen vakauttamiseksi. Venäjän hallitus valmistelee uutistoimisto RIA Novostin mukaan myös lakia, joka varmistaisi lisärahoitusta pankkisektorille.

Venäjän talousministeri Aleksei Uljukajev arvioi sanomalehti Vedomostin haastattelussa, että länsimaiden pakotteet saattavat kestää pitkäänkin.

– Kun Yhdysvallat säätää lain, sitä on jälkikäteen erittäin vaikea muuttaa - näyttää siltä, että se voi olla voimassa vuosikymmeniä.

Talousvaikeuksien kolmas syy löytyy Uljukajevin mukaan Venäjästä itsestään: rakenteita ei ole uudistettu.

Lue myös:

    Uusimmat