Ruotsissa varusmiehiä yhä vähemmän

Ruotsissa varusmiesten määrä on painumassa ennätysalhaiseksi. Lähivuosina vain joka kymmenes ruotsalainen tulee suorittamaan asevelvollisuuden.

Ruotsalaisten varusmiesten vähenemiseen on syynä puolustusvoimien rahapulan paheneminen entisestään. Valtiopäivät päättää puolustusmenojen miljardileikkauksista joulukuussa.

Ruotsissa kaikki asevelvollisuusikäiset miehet joutuvat kutsuntoihin, samoin vapaaehtoisiksi ilmottautuneet naiset. Varusmiehiksi päätyy yhä harvempi. Ulkopuolelelle jää myös niitä, jotka ovat toivoneet tekevänsä uraa armejassa. Varoituskirjeitä mahdollisesta paikan menetyksestä on on lähetetty viime päivinä ympäri maata.

- Olemme lähettäneet noin 2500 kirjettä niille, joita tämä ilmeisesti tulee koskemaan kesällä. Kirjeessä kerrotaan, mitä tapahtuu kun valtiopäivät tekee päätöksiä joulukuussa. Tarkoituksena on, että pojat ja tytöt ryhtyvät miettimään, mitä tehdä asepalveluksen sijaan. Esimerkiksi töitä, opiskelua, matkoja ulkomaille ja muuta, sanoo käsittelija Christer Nilsson Kutsuntalaitokselta.

Vielä kymmenen vuotta sitten palvelukseen kutsuttiin vuosittain 35 000 nuorukaista. Tänä vuonna luku on 15 000 ja ensi vuonna todennäköisesti alle 10 000. Ennätyksellisen alhaisen varusmiesmäärän arvioidaan vaikeuttavan jatkossa muun muassa ammattiupseerien palkkaamista sekä sotilaiden rekrytointia kansainvälisiin tehtäviin.

Tukholman kaduilla puolustusvoimien tulevaisuudesta ei silti oltu huolissaan. Ruotsia ei uhkaa sota ja maailma muuttuu armeja sen mukana. Osa kansalaisista haluaisikin Ruostin panostavan vapaahetoiseen puolustukseen, kuten ammattiarmeijaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat