Ruotsissa puolustuskirja tsunamitoimista

Ruotsin entinen valtiosihteeri Lars Danielsson puolustaa tuoreessa kirjassaan tsunamitoimiaan. Hänen on väitetty mm. valehdelleen tekemisistään vuoden 2004 tapaninpäivän aikana. Danielsson sanoo joutuneensa kansan ja median kokeman turhautumisen maalitauluksi.

Ruotsin entinen valtiosihteeri Lars Danielsson puolustaa uudessa kirjassaan voimakkaasti toimiaan tapaninpäivän 2004 tsunamin yhteydessä. Danielssonin mukaan hän ajautui poliittisen ja median ajojahdin kohteeksi ja joutui perheineen kärsimään selkkauksesta kohtuuttomasti.

Danielssonia syytettiin liian hitaasta reagoinnista katastrofiin. Julkisuudessa liikkuneiden huhujen mukaan hän vietti tapaninpäivää naisystävän seurassa työpaikkansa sijasta, ja hänen katsottiin myös valehdelleen yhteydenpidostaan ulkoministeriön kabinettisihteeriin Hans Dahlgreniin.

Danielsson sanoi soittaneensa tapaninpäivänä Dahlgrenille kolmesti, mutta Dahlgrenin mukaan yhtään keskustelua ei käyty. Danielsson erosi lopulta noin vuosi sitten, kun arvostelijoiden kerhoon liittyi Ruotsin oikeusasiamies, joka sanoi hänen vaikeuttaneen hallituksen katastrofikomission työtä.

Syntipukki ja maalitaulu

Ruotsin tulvat

- Minusta tehtiin maalitaulu kaikelle sille turhautumiselle, jota monet toimittajat ja osa kansasta tunsivat, Danielsson kertoo ensi kuussa ilmestyvässä kirjassaan "Vallan varjossa" (I skuggan av makten).

Hän kertoo joutuneensa perheensä kanssa kiusaamisen ja häirinnän kohteeksi julkisilla paikoilla. Pahimmillaan hänen oli jopa juoksujalkaa paettava vimmastuneita ihmisiä.

Kirjassaan Danielsson katsoo edelleen toimineensa nuhteettomasti joulun välipäivinä 2004. Hän sanoo olleensa työpaikallaan heti kriisin käynnistyttyä ja ottaneensa yhteyttä Dahlgreniin.

Danielsson kritisoi voimakkaasti katastrofikomissiota, joka hänen mukaansa vuoti virheellisiä tietoja lehdistölle.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat